Kaido Höövelson

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kaido Höövelson
Baruto Kaito vuonna 2011 syyskuussa.
Baruto Kaito vuonna 2011 syyskuussa.
Henkilötiedot
Syntynyt11. marraskuuta 1984[1]
Viro Väike-Maarja, Länsi-Virumaa, Viro
Puoliso Elena Tregubova[2]
Muut tiedot
Lempinimet Baruto Kaito
Ensimmäinen Sumo Tournamentin ottelupäivä vuoden 2009 toukokuussa Tokiossa, Japanissa.

Kaido Höövelson (s. 11. marraskuuta 1984), tunnetaan myös nimellä Baruto Kaito (jap. 把瑠都 凱斗),[1] on ensimmäinen sumopainin ammattilaisuran tehnyt virolainen. Hänen sumopainiuransa alkoi vuonna 2004, mutta hän joutui lopettamaan uransa polvivamman takia syksyllä 2013.[3][2]

Lapsuus ja uran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Höövelson syntyi Länsi-Virumaalla, Väike-Maarjassa 11. marraskuuta vuonna 1984.[3] Hän vietti lapsuutensa perheen karjatilalla. Hänen isänsä kuoli kun hän oli kuusitoistavuotias. Höövelson pelasi nuorempana koripalloa ja juniorina harrasti judoa jossa saavutti useita Viron mestaruuksia.[2] Hän voitti sumopainissa myös avoimia suomenmestaruus- ja pohjoismaidenmestaruuskilpailuja.[3]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Höövelson alkoi ammattilaisuransa vuonna 2004, ja hän käytti ottelunimeä Baruto.[3][2] Uransa aikana hän voitti useita eri tasojen otteluita,[2] ja oli yksi Viron seuratuimmista ammattilaisurheilijoista.[3] Vuoden 2010 kesällä Baruto nousi Japanin sumorankingissa toiselle sijalle.[3] Se oli hänen ammattilaisuransa paras saavutus.[3] Hän olisi luultavasti saavuttanut korkeimman tason sumopainissa, jollei olisi joutunut lopettamaan polvivamman takia.[2]

Uran jälkeen ja yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ammattilaisuransa lopetettuaan Höövelson ilmoitti muuttavansa takaisin kotiseudulleen Länsi-Virumaalle.[3] Hän on jatkanut edelleen Budō-lajien harrastamista ja kertoi The Japan Times -lehdelle, että hänen painonsa on pudonnut 25 kilogrammaa.[4]

Barutosta on tehty dokumenttielokuva Baruto - Lost in Translation (vir. Baruto - Tõlkes kaduma läinud) vuonna 2009.[3][5][6] Hän on myös ollut näyttelijänä japanilaisessa televisiosarjassa[7] sekä virolaisessa lasten elokuvassa Soppalinnan salaseura (vir. Supilinna Salaselts).[8]

Vuoden 2009 helmikuussa hän meni naimisiin neljä vuotta aiemmin tapaamansa 26-vuotiaan Vladivostokinvenäläisen Elena Tregubovan kanssa. Vuonna 2012 Kaido Höövelsonille myönnettiin Valkoisen Tähden ritarikunnan III luokan mitali.[2]

Kuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mäkeläinen, Tapio: Tapion matkassa Rakveren seudulle, s. 25. Solnessi Arhitektuurikirjastus, 2013. ISBN 978-9949-9390-6-0.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kaido "Baruto Kaito" Hoovelson MMA Stats, Pictures, News, Videos, Biography Sherdog.com. Viitattu 01.03.2018 (englanniksi).
  2. a b c d e f g Sumo champion Baruto retires Estonian World. 11.9.2013. Viitattu 01.03.2018 (englanniksi).
  3. a b c d e f g h i Mäkeläinen, Tapio: Tapion matkassa Rakveren seudulle, s. 25. Solnessi Arhitektuurikirjastus, 2013. ISBN 978-9949-9390-6-0.
  4. Ex-ozeki Baruto awaits mixed martial arts debut The Japan Times Online. 22.10.2015. Viitattu 01.03.2018.
  5. Baruto - Lost in Translation(2009) Eesti filmi andmebaas. Viitattu 01.03.2018.
  6. Mäe, Aarne: Japanese discover new Baruto, in Oonurme Postimees. 12.4.2013. Viitattu 01.03.2018.
  7. Duffy, Nick: Japan’s national broadcaster orders TV show about gay couple PinkNews. 6.12.2017. Viitattu 01.03.2018.
  8. Soppalinnan salaseura (2015) IMDb. Viitattu 01.03.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]