Kaava 51

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kaava 51
The 51st State
The 51st State 2001 poster.jpg
Ohjaaja Ronny Yu
Käsikirjoittaja Stel Pavlou
Tuottaja David Pupkewitz
Malcolm Kohll
Kuvaaja Poon Hang-Sang
Leikkaaja David Wu
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdistynyt kuningaskunta, Kanada, Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Screen Gems
Levittäjä Netflix
Ensi-ilta 2001
Kesto 93 min
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Kaava 51 (The 51st State) on vuonna 2001 ensi-iltansa saanut Ronny Yun ohjaama huumekaupasta kertova toimintakomedia.[1]

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin Sanomien Mikko-Pekka Heikkisen mielestä Kaava 51 on ”ällöttävän itsetietoinen keitelmä, jonka ainoat aseet katsojan valloittamiseksi ovat kiroilu ja väkivalta.”. Elokuvan ainoaksi valopilkuksi hän mainitsee Samuel L. Jacksonin roolityön.[2] Film-O-Holic.comin Nina Gimishanovin mielestä elokuva on ”mielikuvitukseton, mauton ja moraaliltaan arveluttava”.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Varjola, Markku: Elokuvien ensi-illat Suomessa 2000–2007, s. 93. Helsinki: Suomen elokuvakerhojen liitto SEKL ry, 2008. Arkistoitu 16.10.2013. (pdf) (viitattu 18.11.2012).
  2. Heikkinen, Mikko-Pekka: Kaava 51 26.4.2002. Helsingin Sanomat. Viitattu 20.4.2013.
  3. Gimishanov, Nina: Kaava 51 – Halpaa huvia huumehörhöilystä Film-O-Holic.com. Viitattu 20.4.2013.
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.