Kaarle Julius Saarinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kaarle Julius Saarinen (12. helmikuuta 1868 Pori15. marraskuuta 1938 Mikkeli) oli suomalainen kansakoulunopettaja, suomentaja ja esperantisti.[1][2][3][4]

Saarinen kävi kansakoulun ja kolme luokkaa Porin lyseota. Hän sai päästötodistuksen Jyväskylän seminaarista vuonna 1893. Hän oli sitten opettajana Mikkelin maalaisseurakunnan Harjumaan koululla 1889–1890, Pylkönmäen kirkonkylän ja Saarijärven Honkolan kansakouluissa ja 1893–1894 Laukaassa Kuusankosken kasvatuslaitoksessa. Saarinen muutti 1894 Tampereelle ja toimi sitten opettajana kaupungin kansakouluissa vuoteen 1931 saakka. Saarinen oli lisäksi tuntiopettajana useissa Tampereen oppikouluissa, kauppa-apulaiskoulussa, työväenopistossa ja käsityöläiskoulussa ja opetti niissä englantia, ruotsia, esperantoa, kaunokirjoitusta ja uskontoa. Hän teki opintomatkan vuonna 1901 Englantiin ja Skotlantiin.[2][4][3]

Saarinen oli Tampereen kansakoulujen johtokunnassa opettajiston edustajana ja kuului Tampereen klassillisen lyseon vanhempainneuvostoon sekä oli kirkkoneuvoston jäsenenä. Hän oli muutamia vuosia Tampereen taksoituslautakunnan ja kasvatuslautakunnan sihteerinä. Saarinen suomensi muutamia kirjoja englannin kielestä ja harrasti erityisesti kansainvälistä kieltä esperantoa.[2][4][3]

Saarinen kirjoitti rauhanasiasta vuonna 1907 Tampereella perustetun Suomen Rauhanliiton Väinämöinen-lehteen 1909–1911. Vuosina 1910–1911 hän laati kansainvälisellä Ido-apukielellä lehden kuhunkin numeroon selostuksen edellisen numeron sisällöstä, jotta ulkomaisetkin rauhanystävät saisivat tietoa Suomen rauhanliikkeestä. Lehden ilmestyminen päättyi kuitenkin 1911 kustantajan konkurssiin.[5]

Nimellä K. J. Saarinen:

  • Charles M. Seldon : Filip Strongin ristiinnaulitseminen. Wäinämöinen, Tampere 1900
  • Washington Gladden : Aikamme johtavia aatteita ; englanninkielestä suomensi K. J. Saarinen. K. J. Gummerus, Jyväskylä 1908 (alkuteos Ruling ideas of the present age)
  1. Kuolinilmoitus, Aamulehti, 17.11.1938, nro 311, s. 2, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  2. a b c Opettaja K. J. Saarinen, Aamulehti, 17.11.1938, nro 311, s. 3, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  3. a b c Opettaja K. J. Saarinen kuollut, Mikkelin Sanomat, 17.11.1938, nro 133, s. 2, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  4. a b c Opettaja Kaarle Julius Saarinen, Opettajain lehti : kansanopetusta käsittelevä kuvallinen viikkolehti, 25.11.1938, nro 47, s. 22, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  5. Muutamia muistoja rauhanlehdistöstä. Kirjoittanut Suomen Rauhanliiton´kunniajäsen toim. J. A. Mäkinen, Rauhaa kohti, 15.5.1935, nro 9, s. 8, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot