Juuriperhosmaiset

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Juuriperhosmaiset
Saniaisperhonen (Hepialus fusconebulosus)
Saniaisperhonen (Hepialus fusconebulosus)
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Perhoset Lepidoptera
Alalahko: Glossata
Osalahko: Exoporia
Yläheimo: Juuriperhosmaiset Hepialoidea
Heimot
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Juuriperhosmaiset Wikispeciesissä

Juuriperhosmaiset (Hepialoidea) on hieman yli 600 melko alkeellista yöperhoslajia kattava perhosten yläheimo. Vaikka ryhmää perinteisesti pidetään pikkuperhosina (Microlepidoptera) siihen kuuluu eräitä kookkaimmista perhoslajeista.

Juuriperhosmaiset ovat eräs alkeellisimmista nykyisin elävistä perhosryhmistä. Muiden Exoporia-ryhmän perhosten tapaan niiden etu- ja takasiivet omat jokseenkin samanmuotoiset ja siipisuonitus on molemmissa siipipareissa samanlainen, eikä siipiä yhdistävää frenulumia ole. Etusiiven takaosan jugumiksi kutsuttu liuska tarttuu takasiiven etuosan siipisuoniin.[1] Etenkin naaraan genitaalit poikkeavat rakenteeltaan "kehittyneempien" perhosten genitaaleista. Yläheimon tunnusomaisena piirteenä imukärsä on surkastunut korkeintaan perhosen pään pituiseksi, eikä aikuinen perhonen nauti ravintoa. Yleensä imukärsä puuttuu kokonaan. Myös tuntosarvet ovat tavallisesti lyhyet.[2] Kooltaan lajit vaihtelevat pienehköistä varsin kookkaisiin, australialaisen Zelotypia stacyi -lajin siipivälin ollessa jopa 250 mm. Useimmiten naaraat houkuttelevat koiraita luokseen erittämiensä feromonien avulla, mutta muutamissa suvuissa tilanne on päinvastainen ja koiraat houkuttelevat naaraat luokseen, mikä on perhosten joukossa varsin harvinaista.[3] Suomalaisista lajeista humalaperhosen ja pikkujuuriperhosen koiraat houkuttelevat.[1] Koiraiden feromonituotanto tapahtuu sekä siivissä että raajoissa olevista hajutupsuista, joiden arvellaan kehittyneen toisistaan riippumatta muutamia kertoja yläheimon sisällä.[2]

Aikuisten perhosten koosta huolimatta juuriperhosmaisten munat ovat hyvin pieniä ja yksi naaras tuottaa useita tuhansia munia. Toukat elävät piilottelevaa elämää kovertaen usein käytäviä ravintokasvinsa juurten sisään. Joukossa on kuitenkin myös kariketta, sammalia ja jopa muita selkärangattomia syöviä lajeja.[3] Toukkien tuntomerkit ja elintavat ovat kuitenkin monilla lajeilla tuntemattomat.[2]

Taksonomisesti yläheimo jaetaan viiteen heimoon, joiden keskinäiset sukulaisuussuhteet eivät ole hyvin selvillä. Erottavat tuntomerkit liittyvät siipien, raajojen ja suuosien rakenteisiin.[2] Heimoista kaksi sisältää vain yhden lajin varsinaisten juuriperhosten ollessa lajimäärältään ylivoimaisesti suurin ja laajimmin levinnyt heimo. Levinneisyydeltään ryhmä kattaa suurimman osan maailmaa, mutta vain kuuden suvun levinneisyys ulottuu yli eläinmaantieteellisen alueen rajan. Juuriperhosmaiset puuttuvat kokonaan Madagaskarilta ja suuresta osasta trooppista Länsi-Afrikkaa. Lisäksi lajit keskittyvät mantereille: Japania ja Kuriileja lukuun ottamatta Tyynenmeren ja Karibianmeren saarten yhteenlaskettu lajimäärä on vain muutamia. Syytä yläheimon lajien paikoittaiseen levinneisyyteen ja pieneen lajimäärään ei tunneta.[3]

Varhaisimmat juuriperhosia muistuttavat fossiilit ovat 35 miljoonan vuoden takaa.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Mikkola, Kauri & Murtosaari, Jussi & Nissinen, Kari (toim.): Perhosten lumo: Suomalainen perhostieto. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-3317-6
  2. a b c d Kristensen, N.P. (toim.): Handbuch der Zoologie/Handbook of Zoology (Volume IV – Arthropoda: Insecta. Part 35: Lepidoptera, Moths and Butterflies 1). Walter de Gruyter, Berlin & New York. ISBN 3-110-15704-7 s. 59–60
  3. a b c Nielsen, E.S., Robinson, G.S. and Wagner, D.L. (2000) Ghost-moths of the world: a global inventory and bibliography of the Exoporia (Mnesarchaeoidea and Hepialoidea) (Lepidoptera). Journal of Natural History, 34(6), 823
  4. Jarzembowski (1980) Fossil, insects from the Bembridge Marls, Palaeogene of the Isle of Wight, southern England. Bulletin of the British Museum (Natural History) (Geology) 33, 237

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]