Jukka Wihanto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jukka Bronislaw Wihanto (27. kesäkuuta 1932 Turku6. kesäkuuta 2018 Turku)[1][2][3] oli turkulaisen Wihanto-Yhtiöiden hallituksen puheenjohtaja ja toimi vuodesta 1959 isänsä Osmo Vihannon perustaman Vihannon Sähkö Oy:n toimitusjohtajana.[2]

Vihannon Sähkö Oy kasvoi Jukka Wihannon toimitusjohtajakaudella Lounais-Suomen suurimmaksi ja valtakunnallisestikin merkittäväksi vähittäis- ja asennusliikkeeksi. Yhtiöllä oli 1970-luvulla asennustoiminnan ohella viisi kulutuselektroniikan ja sähköalan vähittäismyymälää, huoltopalvelut ja valomainosverstas Turun Valoputki. Turun keskustaan valmistui 1964 Vihannon Sähkön 9 000 kuutiometrin suuruinen Tukkutalo, ja yritykset työllistivät noin 200 henkilöä. Myöhemmin merkittävä osa Vihannon liiketoimintaa oli kiinteistötekniikkayritys Tekmanni Oy, joka myytiin Lemminkäiselle vuonna 2000.[4]

Jukka Wihanto sai vuonna 2005 Turun kauppakorkeakoulun kunniatohtorin arvon.[5] Hän oli myös Turun Kauppakorkeakouluseuran kunniapuheenjohtaja, Suomen Benelux-instituutin perustajajäsen ja entinen Belgian kunniakonsuli, jossa tehtävässä toimii nyt hänen poikansa Antti Wihanto. Vanhin poika Sakari johtaa Vihannon kodinkoneiden suurmyymälää Turun Satakunnantiellä.[2]

Wihanto vaikutti aktiivisesti Turun kauppatorin alueen kaavoitukseen Eerikinkatu 8:n kiinteistön hallituksen puheenjohtajana. Siinä osoitteessa, Kauppiaskadun kulman vuonna 1830 rakennetussa, Charles Bassin suunnittelemassa talossa hän avasi isänsä kanssa sähköliikkeen vuonna 1947. Wihanto ajoi talon ja viereisen Cafénoirin puutalon säilyttämistä täydennysrakentamisesta huolimatta.[6]

Jukka Wihanto oli perheyritystensä lisäksi mukana useiden yritysten ja järjestöjen luottamustehtävissä.

Koripalloura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jukka Wihanto pelasi 1950-luvun puolivälistä vuoteen 1963 koripallon mestaruussarjassa Turun NMKY:n ja Turun Urheiluliiton joukkueissa. Hän oli Turun NMKY:n kunniajäsen ja Turun NMKY:n urheilijoiden kunniapuheenjohtaja.[2][3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Turkulainen vaikuttaja Jukka Wihanto on kuollut Ilta-Sanomat. 6.6.2018. Viitattu 6.6.2018.
  2. a b c d Kortela, Anne: Perheen parhaaksi, Mania 5/2009 s. 6–7. Viitattu 1.12.2015.
  3. a b Jukka Vihanto, pelaajakortti, Suomen Koripalloliitto. Viitattu 1.12.2015.
  4. Turunen, Harri: Kauppaneuvos Osmo Vihanto (1909–1979), Vihannon Sähkö Oy:n toimitusjohtaja. Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 13.6.2014. Viitattu 30.11.2015.
  5. Turun kauppakorkeakoulun kunniatohtorit 1989‒2013 (Arkistoitu – Internet Archive), Turun kauppakorkeakoulu. Viitattu 1.12.2015.
  6. Nurmi, Jussi: ”Turun Mr Googlen unelma toteutumassa”, Suomen Turku 2/2013 s. 4–5.