Jukka Törmä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jukka Tapio Törmä[1] (30. toukokuuta 1957 Tampere25. marraskuuta 2021 Tampere)[2][3] oli tamperelainen muusikko ja lauluntekijä.

Keikkailun hän aloitti jo vuonna 1974 ja se jatkui hänen kuolemaansa asti. Ensimmäinen merkittävä kokoonpano oli Ruinari Einari, jota markkinoi Tappi Suojanen persoonalliseen tyyliinsä. Alkuperäisen yhtyeen hajottua bändi teki keikkoja myös nimellä Kummitus.

Vuonna 1977 Törmä aloitti kultaseppäkoulun Westendin invalidien ammattioppilaitoksessa, josta valmistui 1981. Opiskelun ohella alkoi syntyä omia lauluja ja esiintymisiä oli paljon Helsingin seudulla. Omien laulujen ansiosta alkoi tunnettuutta syntyä juuri pääkaupunkiseudulla, jossa mies vaikutti varsin voimallisesti Lepakkoliikkeessä ja Elävän musiikin yhdistyksissä. Valmistuttuaan vuoden 1981 toukokuussa Jukka sai heinäkuussa levytyssopimuksen RCA/Kerberokselle.

Törmän ensimmäinen levy oli Jukka Törmä & Omuna (1981; tuotanto: Juice Leskinen). Jukka Törmä & Omuna -yhtyeessä soittivat muun muassa Vesa Sytelä (rummut), Jukka Järvinen (kosketinsoittimet) ja Sami Ruusukallio (basso). Omuna keikkaili ahkerasti parin vuoden ajan.[4]

Tämän jälkeen Törmä teki 12 vuoden ajan keikkoja Särkänniemen lasten eläintarhassa ja vaikutti katusoittajana Tampereen katukuvassa tehden myös muita keikkoja jatkuvasti. MTV3 teki Törmästä dokumenttiohjelman vuonna 1990.

Törmä on voittanut Katusoiton Suomen mestaruuden 1999; Juomalaulun SM tuli vuonna 2000 ja Tapsan Tahdit Törmä voitti vuonna 2002.[4]

Vuonna 1998 perustettiin Studio Kakadu.

Kokoonpanoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Törmä keikkaili muun muassa yhtyeissä Jukka Törmä Band, Nelitahtikone ja Jukka Törmä & Rotvalli. Muita soittajia olivat muiden muassa Matti Palmutie, Pekka Jokiniemi, Antti Väljä, Jussi Kinnunen, Markku Ahokas, Jukka Honkamäki, Jaska Eerola, Tapio Heinonen, Kalle Palomäki, Niko Viitamäki, Arto Ahonen ja Vesa Sahlgren.

Duo Jukka Törmä & Eki Vilen teki akustisia keikkoja, joiden ohjelmisto koostui ainoastaan Törmän omasta tuotannosta.

Viimeiseksi jäi bändi Jukka Törmä & Tammelan Woima (Jukka Törmä, kitara ja laulu; Kris Le May, basso; Antti Rissanen, rummut.

Säveltäjänä ja sanoittajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jukka Törmä säveltsi n. 300 laulua/tekstiä. Tuotantoon sisältyi oman ohjelmiston lisäksi lastenmusiikkia, mainosmusiikkia, tilausmusiikkia TV- ja radio-ohjelmiin sekä tekstejä/musiikkia muille artisteille.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jukka Törmä / Omuna (albumi 1981)
  • Työttömän arkipäivä (albumi 1982)
  • Työttömän arkipäivä (single 1982)
  • Mulla on miljoona unelmaa (single 1992)
  • Katseen takaa (albumi 1995)
  • Lähellä sua (single 2001)
  • Oton päivä (single 2000)
  • Tässä ja nyt (albumi 2003)
  • Mukana kokoelmilla Juomalaulut Vol-1 ja Isoon Janoon

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Valmistui kultasepäksi (WIA 1981)
  • Esiintyi Särkänniemen lasten eläintarhassa pitäen lastenlaulutuokioita 12 vuotta
  • Esiintyi kymmenissä tv-ohjelmissa
  • MTV3 esitti dokumentin Jukka Törmästä 1990
  • Vammaisten vuosikymmenen tunnuslaulu julkaistiin 1992
  • Esiintyi Punk-ooppera Punktiossa 1995
  • Esiintyi lasten elokuvassa (TV-2)
  • Kirjoitti levyarvosteluja, lehtijuttuja ym.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jukka Törmän sävellystuotanto Suomen äänitearkistossa (1901–1999)
  2. Kuolinilmoitus, Aamulehti 11.12.2021, s. B17
  3. Elina Venttola: Tamperelainen pitkän linjan muusikko Jukka Törmä on kuollut Aamulehti. 25.11.2021. Viitattu 25.11.2021.
  4. a b Henna Vainio: Jukka Törmä lämmittää Liekin Kirkastusjuhlille Sydän-Hämeen Lehti. 2.7.2012. Viitattu 29.7.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]