Juki Välipakka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Juki Välipakka Kanneltalossa maaliskuussa 2013

Juki Välipakka (s. 22. syyskuuta 1963 Jyväskylä) on suomalainen ammattimuusikko: laulaja, lauluntekijä ja kitaristi. Välipakka aloitti trumpetinsoiton kahdeksanvuotiaana ja kitaransoiton kolmetoistavuotiaana. Vuonna 1992 hän aloitti lauluopinnot Oulunkylän Pop & Jazz konservatoriossa. Hän valmistui keväällä 2001 Stadia AMK:sta pop-jazz-musiikin opettajalinjalta laulunopettajaksi.

Välipakka aloitti esiintymisen rockabilly-yhtye The Aviatorsin laulusolistina 16-vuotiaana, mutta ei kuulunut yhtyeen levyttäneeseen kokoonpanoon.[1] Jazzlaulajana hän debytoi vuonna 1995 Jumo-klubilla Juki's Pack -yhtyeen kanssa. Hän on esiintynyt ja esiintyy sekä kotimaassa että ulkomailla useissa kokoonpanoissa (muun muassa Frim-Fram[2], Backbone, The Great Helsinki Swing big band, Rooty Toot Toot Band ja Veljet & Siskot) ja eri artistien kanssa.

Välipakka on laulanut Heikki Sarmannon sävellyksiä Eino Leinon ja Pentti Saarikosken runoihin.

Välipakka on esiintynyt myös teatterissa muun muassa Helsingin Kaupunginteatterin Evita-musikaalin kuorossa ja Piukat paikat -musikaalissa Jerryn roolissa. Hän on mukana useissa levytyksissä, ja hän on opettanut laulua.

Välipakka on valittu Jazzrytmit-lehden kriitikkoäänestyksessä useita kertoja vuoden miessolistiksi.[3][4]

  1. The Aviators finnishrocknroll.com. Viitattu 11.6.2021.
  2. Suomeksi frim-fram. Viitattu 11.6.2021. (englanniksi)
  3. Vuoden 2006 äänestys (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. Vuoden 2007 äänestys[vanhentunut linkki]