Juho Koiranen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Juho-Antti Kalevi Koiranen (26. lokakuuta 1979 Lempäälä28. kesäkuuta 2004 Neptun, Romania) oli suomalainen pelimanni ja säveltäjä. Hän soitti monia soittimia, kuten viulua ja mandoliinia. Kevään 2004 ajan hän toimitti Yle Radio 1:ssä Hau-Hau - nimistä kansanmusiikkiohjelmaa.[1] Koiranen oli aktiivinen vaikuttaja muun muassa Suomen Munniharppuyhdistyksen hallituksessa[2]. Hän on suunnitellut Sakkolan pitäjätunnuksista Isännänviirin, joka valmistui vuonna 2004.[3]

Koiranen oli yhdessä muutaman etnomusikologian opiskelijan kanssa perustamassa vuonna 1999 Rahvaanmusiikin kerhoa, etnomusiikin klubi-iltoja Tampereella. Tapahtuma toimii yhä edelleenkin kerran kuussa ja on sittemmin saanut yhdistyksen ympärilleen.[4] Hän kuoli äkilliseen sairauskohtaukseen 28. kesäkuuta 2004 ollessaan lomamatkalla Romaniassa.[1]

Koiranen tuli ylioppilaaksi Lempäälän lukiosta 1998. Hänellä oli etnomusikologian opintoja filosofian maisterin tutkintoa varten Tampereen yliopistossa 1998–2004.[5]

Juho-Antti Koirasen muistorahasto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Kansanmusiikkiliitto ja Koirasen perhe valitsevat vuosittain ansioituneita tai lupaavia alle 24-vuotiaita nuoria pelimanneja tai kansanmusiikin tekijöitä vastaanottamaan pienen kannustusstipendin Juho-Antti Koirasen muistorahastosta. Rahastoa kartutetaan Juho-Antin tupla-CD:llä Elävät työt, Siru Koirasen kirjalla Vesseli ja amputoitu perhe ja muistoadressilla Muistosi elää.[6] Stipendi luovutetaan vuosittain Folklandia-risteilyllä.

Stipendin saajat ja vuoden nuori pelimanni-titteli:

  • 2023 Kansanmusiikkiyhtye Marin Skraidu Smuidut
  • 2022 Anni Saksman
  • 2021 Josefiina Varis
  • 2020 Kansanmusiikkiyhtye Miukeli
  • 2019 Jasmin Harjanti
  • 2018 Minja Survonen
  • 2017 Arvid Lunden
  • 2016 Kansanmusiikkiyhtye Hauru
  • 2015 Lempäälän Helkanuoret
  • 2014 Arttu Rajala
  • 2013 Kansanmusiikkiyhtye Tradikaali[7]
  • 2012 Venla-Vanamo ja Sampo-Elias Asikainen
  • 2011 Anna Wegelius
  • 2010 Antti-J. Janka-Murros
  • 2009 Valtteri Lehto
  • 2008 Kansanmusiikkiyhtye Haka
  • 2007 Veikuna
  • Röpönallen räppi (säv. ja san. Sundqvist, Mika) levyllä Titi-Nallen lauluja 1 (1989)
  • KirjastoautoRock, Ylä-Kulju Folkmen, (san. Janne Katajisto, säv. Juho Koiranen), mandoliini, laulu
  • Luunvalkoiset purjeet, (säv. Leinonen Ville) levyllä Suudelmitar (2004; raita 9): avustajana mandoliineineen
  • Missa ”L’homme armé” (säv. Dufay Guillaume); Aurinko, vesi ja tuuli (säv. Mäenpää Pekka)(laulajana kuorossa Pyhän Birgitan Laulajat 1999 PBL-01)
  • Oikarinen Mikko: Messuproduktio Lähde (laulajana kuorossa Nuorisokuoro Iktus 2001)
  • Elävät työt. Juho Koirasen sävellyksiä ystävien esittämänä. Juhon sävellyksistä koottu postuumi kaksoiscd-levy (2006)