Jouko Brade

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jouko Brade vuonna 2002.

Jouko Henry Arthur Brade (1929 Viipuri[1]6. syyskuuta 2013[2] Helsinki) oli menestynyt suomalainen pörssi- ja kiinteistösijoittaja[3].

Braden perheen omistama pankkiiriliike Lamy Oy toimi välittäjänä Helsingin pörssissä 1968–1990. Ryhmän toinen pankkiiriliike Helsinki Bankers oli myös muutaman vuoden välittäjänä 1980-luvulla. Yritysryhmään kuuluva Medical Investment Trust (MIT) oli jonkin aikaa pörssilistalla 1980-luvulla, samoin kiinteistösijoitusyhtiö Helsinki Investment Trust (HIT). Brade-yhtiöiden hallituksissa vaikutti muun muassa Max Jakobson. Brade toimi lääkeyhtiö Medican hallituksen puheenjohtajana sekä Huhtamäki-Yhtymän hallintoneuvoston jäsenenä.

Brade opiskeli ekonomiksi Helsingin kauppakorkeakoulussa ja täydensi opintojaan Yhdysvalloissa (1956–58) (MBA). Hänen isoveljensä Mauno Brade[4] (1925–1986)[5] toimi Lamy Oy:n varatoimitusjohtajana. Perinteisen pankkiiriliikkeen toiminnan ohessa he harjoittivat kiinteistöalan liiketoimintaa, rakennuttaen ja ostaen runsaasti asuinkiinteistöjä lähinnä pääkaupunkiseudulta.

Braden ja hänen yhtiöidensä[6] kaksi tärkeintä sijoitusta olivat Orion ja Instrumentarium.

  1. Repo, Eljas: Jouko Brade kuollut Arvopaperi. Arkistoitu 23.9.2015. Viitattu 12.8.2015.
  2. Kuka kukin on 2015, s. 1063. Helsinki: Otava. ISBN 978-951-1-28228-0
  3. Eljas Repo: Jouko Brade kuollut 19.9.2013. Arvopaperi. Viitattu 16.5.2017.
  4. [1] Kiinteistösijoittaminen, 1985
  5. Uusi Suomi 22.3.1986: - In memoriam Mauno Brade (PDF)
  6. http://www.talouselama.fi/docview.do?f_id=490554 (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]