Joonas Harald

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Joonas Harald
Henkilötiedot
Syntynyt 9. tammikuuta 1996 (ikä 23)
Lahti, Suomi
Kansallisuus Suomen lippu Suomi
Jääkiekkoilija
Pelipaikka maalivahti
Hanska vasen
Pituus 180 cm
Paino 80 kg
Seura
Seura Jokipojat
Sarja Mestis
Pelinumero 37
Pelaajaura
Pääsarjaura 2017–
Aik. seurat Peliitat (Mestis)
Pelicans (SML)
Espoo United (Mestis)

Joonas Harald (s. 9. tammikuuta 1996 Lahti) on suomalainen jääkiekkomaalivahti, joka pelasi kaudella 2018–2019 Mestis-joukkue Jokipojissa.[1]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harald on Pelicansin kasvatti. Hän pelasi juniorina myös Kiekkoreippassa, josta Harald palasi 14-vuotiaana Pelicansiin kaudeksi 2010–2011. Kauden 2011–2012 päätteeksi hän voitti C-nuorten I-divisioonan pronssia. Harald nousi Pelicansin A-nuorten pääasialliseksi vastuunkantajaksi ensimmäisellä täydellä A-juniorikaudellaan 2014–2015. Kaudella 2015–2016 hän debytoi myös miesten peleissä pelattuaan neljä ottelua lainalla Mestis-joukkue Heinolan Peliitoissa.[1] Harald paikkasi lainansa aikana alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuihin lähteneen Emil Larmin jättämää aukkoa vuoden 2016 vaihteessa.

Elokuun 2016 lopulla Harald teki Pelicansin kanssa 1+1-vuotisen SM-liigasopimuksen.[2] Hän pelasi alkukauden 2016–2017 pääasiassa lainalla Peliitoissa, jossa Harald jakoi tasaisesti torjuntavastuuta toisen lainamaalivahti Joona Voutilaisen sekä Lassi Yrjölän kanssa. Joulukuun 2016 lopulla hän siirtyi loppukauden kattavalla lainasopimuksella toiseen Mestis-joukkueeseen, Espoo Unitediin, kun Peliitat täydensi maalivahtiosastonsa Timo Niemellä. Espoo United puolestaan tarvitsi uuden maalivahdin kesken kauden lopettaneen Samuli Rasilaisen tilalle.[3]

Harald kutsuttiin Pelicansin SM-liigajoukkueen vahvuuteen 19. tammikuuta 2017 Porin Ässiä vastaan pelattuun otteluun, kun Janne Juvonen oli sairastunut. Lisäksi joukkueen kakkosmaalivahti Joona Voutilainen oli loukkaantunut Peliittojen ottelussa, joten myös kakkosmaalivahtina toimi ilman liigadebyyttiä ollut Sami Suni.[4] Harald torjui Pelicansin 2–3-tappioon päättyneessä ottelussa 13 kertaa.[5] Hän jäi Espoo Unitedissa lopulta selkeäksi kakkosmaalivahdiksi Rasmus Tirroselle ja pelasi vain yhden ottelun, kunnes ennen siirtotakarajaa Pelicans ilmoitti halunneensa Haraldin takaisin organisaatioonsa.[6] Hän näin ollen jätti Espoo Unitedin ja palasi Pelicansin A-nuoriin.[7] Runkosarjan lopulla Harald kuitenkin palasi loppukaudeksi Peliittoihin Timo Niemen aisapariksi.[8] Huhtikuussa 2017 Pelicans käytti hänen sopimuksessaan olleen option ja teki vuoden mittaisen jatkosopimuksen Haraldin kanssa.[9]

Kauteen 2017–2018 Harald lähti niin ikään Pelicansin kolmosmaalivahtina Janne Juvoselle ja Joona Voutilaiselle. Hän aloitti kautensa lainalla Peliitoissa, jossa Harald pelasi viisi runkosarjaottelua.[1] Marraskuussa 2017 hän siirtyi kuitenkin loppukauden kattavalla ja yhden optiovuoden sisältävällä sopimuksella Jokipoikiin, jonne Harald hankittiin korvaamaan Vaasan Sportin SM-liigajoukkueeseen siirtynyt Jonathan Iilahti.[10] Jokipoikien toisen maalivahdin Timo Niemen loukkaantumisen myötä joukkue hankki loppukaudella maalivahtiosastolleen Sebastian Ylösen, jolla Harald jäi lopulta pääasialliseksi kakkosmaalivahdiksi. Kaudella 2018–2019 hän jatkoi Jokipoikien pääasiallisena kakkosmaalivahtina HIFK-lainavahti Niilo Haloselle.[1]

Maajoukkueura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harald on pelannut kolme poikien maaottelua. Hänet valittiin Pohjola-leirin parhaaksi maalivahdiksi ja tähdistökentälliseen vuonna 2011.[1]

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harald valmistui merkonomiksi Koulutuskeskus Salpauksesta keväällä 2015.[11]

Tilastot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    Runkosarja   Pudotuspelit
Kausi Joukkue Liiga O V H T MIN PM NP PMK TP% O V H MIN PM NP PMK TP%
2013–2014 Pelicans A-SM 6 15 3.15 87,7 4 8 4.59 87,5
2014–2015 Pelicans A-SM 25 69 2.97 89,8 2 7 3.43 88,3
2015–2016 Pelicans A-SM 27 82 3.05 90,2 2 8 6.36 79,5
Peliitat Mestis 4 174 11 0 3.77 90,8
2016–2017 Pelicans A-SM 7 16 91,2
Pelicans SM-liiga 1 0 1 0 59 3 0 3.08 81,3
Espoo United Mestis 1 0 0 1 63 3 0 4.04 84,0
Peliitat Mestis 16 694 40 1 3.42 90,1 1 0 0 1 0 0 0.00 100
2017–2018 Pelicans A-SM 1 5 0 5.00 85,3
Peliitat Mestis 5 226 18 0 4.78 85,2
Jokipojat Mestis 19 1049 60 0 1.75 91,0 1 28 3 0 3.00 75,0
2018–2019 Jokipojat Mestis 18 51 2.83 89,4 2 4 2.00 88,9

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Joonas Harald Elite Prospects -verkkosivustolla (englanniksi)
  2. Nuoria lahjakkuuksia kiinnitetty liigamiehistöön pelicans.fi. 30.8.2016. Lahden Pelicans Oy. Viitattu 19.1.2017.
  3. Harald suuntaa Heinolasta Espooseen Jatkoaika.com. 27.12.2016. Jatkoaika r.y. Viitattu 19.1.2017.
  4. Touru, Ville: Pelicans erikoisesta tilanteesta illan otteluun is.fi. 19.1.2017. Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 19.1.2017.
  5. Otteluseuranta liiga.fi. 19.1.2017. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 19.1.2017.
  6. Lahdenperä, Johanna: Pelaajien siirtorajapäivänä urheilutoimenjohtajan puhelinlangat laulaa Jatkoaika.com. 18.2.2017. Jatkoaika r.y. Viitattu 19.2.2017.
  7. Espoo Unitedin maalivahtiosastolla muutoksia - Harald ulos, Vikstén sisään Jatkoaika.com. 15.2.2017. Jatkoaika r.y. Viitattu 16.2.2017.
  8. Joonas Harald Eurohockey-sivustolla (englanniksi)
  9. Pelicansille nippu jatkajia - Juvonen jatkaa tolppien välissä Jatkoaika.com. 18.4.2017. Jatkoaika r.y. Viitattu 18.4.2017.
  10. Jokipojat löysi Iilahden korvaajan - Joonas Harald matkaa Joensuuhun Jatkoaika.com. 12.11.2017. Jatkoaika r.y. Viitattu 12.11.2017.
  11. Nikunen, Heidi: Jääkiekko toi kurinalaisuutta opiskeluun ESS.fi. 29.5.2015. Mediatalo ESA Oy. Viitattu 19.1.2017.