John Francis Daley

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
John Francis Daley
John Francis Daley vuonna 2012.
John Francis Daley vuonna 2012.
Syntymäaika 20. heinäkuuta 1985 (ikä 30)
Syntymäpaikka Yhdysvaltain lippu Wheeling, Illinois
Aktiivisena 2000–
Merkittävät roolit Sam Weir (Freaks and Geeks)
Tri Lance Sweets (Bones)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

John Francis Daley (s. 20. heinäkuuta 1985) on yhdysvaltalainen televisio- ja elokuvanäyttelijä, käsikirjoittaja sekä ohjaaja. Näyttelijänä hänet tunnetaan kenties parhaiten rooleistaan Sam Weirinä NBC:n komediadraamassa Freaks and Geeks vuosina 1999–2000 ja Lance Sweetsinä rikossarjassa Bones vuosina 2007–2014.

Daley on käsikirjoittanut Jonathan Goldsteinin kanssa muun muassa elokuvat Kaameat pomot (2011) ja The Incredible Burt Wonderstone (2013). Heinäkuussa 2015 sai ensi-iltansa kaksikon oman käsikirjoituksensa pohjalta ohjaama elokuva Loma.

Daley soittaa kosketinsoittimia ja laulaa yhtyeessä Dayplayer.[1]

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Daley syntyi Wheelingissä, Illinoisissa näyttelijä R. F. Daleylle ja pianon soiton opettajalle Nancy Daleylle. Daley on esiintynyt lukuisissa tuotoksissa yhdessä isänsä kanssa.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Daley on näytellyt yhdeksänvuotiaasta lähtien, jolloin hänet valittiin nuoren Tommyn rooliin Broadway-hittiin The Who’s Tommy. Hän esitti Sam Weiriä televisiosarjassa Freaks and Geeks ja on siitä lähtien työskennellyt televisiosarjoissa kuten The Geena Davis Show, Käytäväpeliä, Regular Joe, Kitchen Confidental, Amyn lailla ja Spin City.

Vuonna 2001 Daley ohjasi lyhytelokuvan What Babies Do ja kirjoitti sekä näytteli komediassa Friday Night. Vuonna 2005 Daley näytteli elokuvassa Waiting – luuserit liemessä ja FOXin tilannekomediasarjassa Kitchen Confidental. Vuonna 2007 Daley liittyi FOXin draamasarjan Bones näyttelijäkaartiin, jossa hän esitti psykologi Lance Sweetsiä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]