John Brown Gordon
John Brown Gordon (6. helmikuuta 1832 Upsonin piirikunta, Georgia – 9. tammikuuta 1904 Miami, Florida) oli yhdysvaltalainen sotilas, laki- ja liikemies sekä poliitikko. Hän toimi Yhdysvaltain sisällissodassa Konfederaation kenraalina ja sodan jälkeen senaattorina.[1]
Gordon oli yksi Robert E. Leen luotetuimpia konfederaation kenraaleita Yhdysvaltain sisällissodassa.[lähde? ]
Nuoruusvaiheet ja sisällissodan alku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Gordon syntyi Upsonin piirikunnassa Georgiassa. Gordon opiskeli Georgian yliopistossa, muttei koskaan valmistunut.[1] Hän nai Fanny Haralsonin vuonna 1854[lähde? ] ja työskenteli ennen sotaa lakimiehenä sekä hiilikaivosten kehittäjänä.[1]
Sisällissodan alettua Gordon liittyi Konfedraation armeijaan. Hänellä ei ollut aikaisempaa kokemusta sodankäynnistä, mutta hän osoittautui nopeasti taitavaksi johtajaksi. Gordon aloitti oman komppaniansa kapteenina, mutta yleni jo vuonna 1862 prikaatinkenraaliksi ja 1864 kenraalimajuriksi.[1]
Gordon on myös väittänyt, että hänet ylennettiin kenraaliluutnantiksi, mutta tästä ei ole virallisia todisteita. Hän komensi prikaatia Daniel Harvey Hillin divisioonassa Virginian niemimaan taisteluissa vuonna 1862. Antietamin taistelussa hän auttoi kenraali Leetä pitämään hallussaan Bloody Laneksi kutsuttua tietä, ja sai kaksi luotia jalkaansa. Kuukausien toipumisen jälkeen hän palasi taistelukentille kesäkuussa 1863. Hän komensi yhtä Jubal Earlyn divisioonaa etelävaltioiden invaasiossa Pennsylvaniaan. Hänen joukkonsa valtasivat Wrightsvillen Susquehanna-joella. Kaupunki oli kaukaisin paikka idässä mihin etelävaltiot pääsivät. Tosin unionin sissit sytyttivät läheisen joen ylittävän puusillan palamaan estääkseen Gordonin joukkojen etenemisen, ja tuli levisi myös kaupunkiin. Sammutustöihin ryhtyneet Gordonin joukot estivät kuitenkin pahimmat tuhot. Gettysburgin taistelun ensimmäisenä päivänä hänen divisioonansa murskasi unionin armeijan IX armeijakunnan. Gordon auttoi henkilökohtaisesti taistelussa haavoittunutta unionin divisioonankomentaja Francis Barlow'ta, jota vastaan taisteli myöhemmin Wildernessissä.[lähde? ]
Sisällissodan loppu ja myöhemmät vaiheet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hän osallistui 1864 Overland-sotaretkeen komentamalla yhtä kenraalimajuri Richard S. Ewellin divisioonaa, ja taisteli Wildernessissä ja Spotsylvianian käräjätalolla, jossa onnistui kääntämään takaisin unionin massiivisen hyökkäyksen. Hän lähti Earlyn kanssa taistelemaan Valley-sotaretkeen 1864 ja haavoittui Shepherdstownissa Länsi-Virginiassa. Kolmannessa Winchesterin taistelussa Gordon oli kauhuissaan löytäessään vaimonsa seuraamassa taistelua kadulla, jossa lenteli musketinkuulia ja luoteja. Sodan loppuun saakka hän komensi Pohjois-Virginian armeijan toista armeijakuntaa. Hän johti konfederaation rintamaa Petersburgin piirityksessä ja Fort Shedmanin valloitusta vuonna 1864. 12. huhtikuuta 1865 Gordon joukkoineen antautui kenraali Joshua Chamberlainille, joka toimi kenraaliluutnantti Ulysses S. Grantin alaisena.[lähde? ]
Sodan jälkeen Gordon jatkoi lakimiehenä työskentelyä ja oli aktiivinen politiikassa demokraattisen puolueen riveistä. Hänet tunnettiin niin kutsutun jälleenrakennuspolitiikan ankarana vastustajana. Vuosina 1873−1879 sekä uudelleen 1890−1897 Gordon oli mukana Yhdysvaltain senaatissa. Kausien välissä hän työskenteli merkittävän rautatieyhtiön palveluksessa sekä yhden kauden ajan Georgian kuvernöörinä 1886−1890.[1]
Gordonin on huhuttu toimineen valkoista ylivaltaa kannattaneen Ku Klux Klanin johtotehtävissä.[1]
Gordon kuoli Miamissa Floridassa 71-vuotiaana vuonna 1904.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|