Johannes Seppälä
Johannes Seppälä (21. toukokuuta 1944 Tampere – 17. elokuuta 2017 Knivsta, Ruotsi) oli suomalainen ortodoksisen kirkon rovasti ja uskonnollisten tekstien suomentaja.[1]
Johannes Seppälän vanhemmat olivat Tampereen tuomiokirkon urkuri, diplomiurkuri Heikki Seppälä (1922–1990) ja näyttelijä Kielo Seppälä (o.s. Keihäs, 1926–1990). Hänen isoisänsä oli tuomiorovasti Kaarle Heikki Seppälä . Johannes Seppälä pääsi ylioppilaaksi 1964 Tampereen klassillisesta lyseosta. Kreikan kielen harrastus johti Seppälän ortodoksisen kirkon jäsenyyteen. Hänet vihittiin diakoniksi 1967 ja papiksi 1972. Seppälä opiskeli sitten teologiaa Ateenan yliopistossa ja hän suoritti siellä PTh (Ptyhiouhos Teologias)-tutkinnon 1971. [1]
Seppälä toimi Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvoston (OKJ) sihteerinä 1970–1976 ja oli ortodoksisen kirkon edustajana Suomen luterilaisen kirkon raamatunkäännöskomiteassa vuonna 1973. Hän oli Kuopion ortodoksisen pappisseminaarin teologisten aineiden opettajana ja myöhemmin vielä systemaattisen teologian vs. professorina Joensuun yliopistossa 1991–1993.[1]
Seppälä muutti perheineen Uppsalaan vuonna 1977. Hän toimi Ruotsissa Tukholman kreikkalaisen seurakunnan Pyhän Georgios Voittajan kirkon ja Uppsalan Apostoli Paavalin kirkon pappina ja oli myös Skandinavian metropoliitan Pavloksen sihteerinä. Seppälä jäi eläkkeelle vuonna 2014. Hän sai rovastin arvon vuonna 1988.[1]
Johannes Seppälä oli naimisissa vuodesta 1967 Hilkka Hakamiehen kanssa. Hilkka Seppälä toimi myöhemmin kirkkomusiikin professorina Joensuun yliopistossa.[1]
Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Uskon ohjeeksi; toimittanut Irma Hakamies. Ortokirja, Joensuu 1990
- Puupalasta Jumalan kuvaksi. Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto, Joensuu 1990
Suomennoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pyhän apostoli Jaakobin, Herran veljen, jumalallinen liturgia. 1974, 1989
- Jaakobin, Nikodemuksen ja Tuomaan apokryfiset evankeliumit. 1978
- Koptilainen Tuomaan evankeliumi. 1978
- Apokryfiset evankeliumit. 1979, 1980, 2008
- Ehtoollisrukoukset: Herran pyhään Ehtoolliseen valmistautuminen ja siitä kiittäminen. 1979
- Johannes Damaskolainen : Ortodoksisen uskon tarkka esitys. 1980, 2. osa 1980, 3. osa 1987, 4. osa 1989
- Johannes Edelläkävijän laskeutuminen tuonelaan. 1980
- Pietarin evankeliumi sekä Pietarin ja Andreaan teot. 1981
- Etiopialainen Eenokin kirja. 1982
- Mooseksen ilmestyskirja. 1982
- Akatistoshymni Pyhälle Hengelle. 1983
- Oktoehos: sunnuntaipäivien kahdeksan sävelmäjaksoa. 1983
- Paikallissynodien kanonit. 1983
- Gerontikon eli Pyhien vanhusten sanomaa. 1984
- Johannes Damaskolainen : Ikoneista: kolme puhetta ikonien syyttäjiä vastaan. 1986
- Johannes Siinailainen : Portaat. 1986
- Romanos Melodos : Kristuksen syntymän kontakki. 1986
- Pyhien isien kanonit. 1986
- Rukouskanonit. 1988
- Pyhä Nektarios: ihmeidentekijä aikanamme; suom. Petri Piiroinen, Johannes Seppälä. 1992
- Johannes Moskos : Niitty: kertomuksia taivaallisen ruusutarhan elämästä. 1998
- Kyrillos Jerusalemilainen : Mystagogiset opetuspuheet. 1999
- Pentekostarion: viidenkymmenen päivän aika pyhästä ja suuresta Herran pääsiäisestä helluntaihin sekä Pyhän Hengen päivästä kaikkien pyhien sunnuntaihin. 1999
- munkki Antiokos : Pandektes: 130 lukua Herran käskyjä selityksineen ja niihin liittyvine opetuksineen. 2002
- Isien kuoro: alkuvuosisatojen opetusta kirkkolaulusta. 2010
- Kyrillos Jerusalemilainen : Katekeettiset opetuspuheet. 2013
- Pyhän Andreas Kreetalaisen suuri katumuskanoni. 2019
- piispa Palladios : Kilvoittelijaelämää: kertomuksia Lausokselle. 2019
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||
