Johannes Haarklou
Johannes Haarklou (13. toukokuuta 1847 Haukedalen – 26. marraskuuta 1925 Oslo) oli norjalainen säveltäjä, urkuri, kapellimestari ja musiikkikriitikko.[1]
Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Haarklou syntyi Haarkloun maatilalla Haukedalenissa. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijänä, opettajana ja kirkkolaulajana toiminut Ole Nielsen Dversdal (1815–1872) sekä Orlaug Andersdatter Haarklou (1808–1870). 1860-luvulla Haarklou sai opettajan pätevyyden, mutta hän tunsi suurempaa intohimoa musiikkia kohtaan ja aloitti pianonsoiton sekä harmonian opiskelun Christian Cappelenin johdolla Drammenissa. Vuonna 1872 Haarklou pääsi Ludvig Mathias Lindemanin oppilaaksi Kristianiaan (nyk. Oslo). Lindeman kannusti häntä täydentämään opintojaan ulkomailla, joten kesällä 1873 hän lähti opiskelemaan vuosien ajaksi Leipzigin konservatorioon. Vuonna 1876 Haarklou soitti puolen vuoden ajan urkuja Tangenin kirkossa, mutta hän pääsi apurahan turvin palaamaan lyhyemmäksi ajanjaksoksi Leipzigiin, jossa tapasi ensimmäisen kerran Edvard Griegin.[1]
Leipzigista Haarklou suuntasi Bergeniin, jossa hän helmikuussa 1877 johti ensimmäisen orkesteriteoksensa esityksen. Bergenissä saamiensa kontaktien avulla hän pääsi vielä vuodeksi musiikkiakatemiaan Berliiniin. Vuoden 1880 alussa Haarklou asettui pysyvästi Kristianiaan, jossa työskenteli urkurina ensin Sagenen kirkossa ja vuosina 1883–1920 Gamle Aker -kirkossa. Urkurina Haarklou tunnettiin etenkin improvisointitaidoistaan. 1880-luvulla hän johti sarjan suuren suosion saavuttaneita konsertteja. Vuonna 1889 hän esiintyi kapellimestarina Kööpenhaminassa, Berliinissä ja Leipzigissa. Vuosina 1889–1896 hän työskenteli osa-aikaisena harmonian ja sävellyksen opettajana Kristianian musiikkikonservatoriossa. Haarklou oli hyvin aktiivinen myös musiikkikriitikkona paikallisessa lehdistössä.[1]
Vaikka Haarklou kuului 1880-luvun alusta keskeisiin norjalaisen musiikkielämän vaikuttajiin, hän jäi urallaan Edvard Griegin, Johan Svendsenin ja Christian Sindingin varjoon. Suhde Griegiin muodostui hyvin vaikeaksi. Haarklou ja Grieg riitaantuivat Bergenissä kesällä 1898 järjestetyn musiikkifestivaalin tiimoilta. Aluksi Kristianian Musikforeningenin oli tarkoitus soittaa siellä, mutta sen tilalle Grieg valitsikin Concertgebouw-orkesterin. Haarklou arvosteli Griegiä ankarasti eivätkä miesten välit koskaan korjautuneet.[1]
Vuonna 1910 Haarklou sai Stortingin myöntämän säveltäjäpalkan (komponistgasje). Seuraavana vuonna hänestä tehtiin Pyhän Olavin ritarikunnan ensimmäisen luokan ritari. Vuonna 1917 Haarklou sai Stortingiltä 2 000 kruunun määrärahan useiden teosten painamiseen Saksassa. Hän kuoli 78-vuotiaana.[1] Hänelle omistettu muistokivi paljastettiin hänen synnyinseudullaan 31. heinäkuuta 1927. Aloitteen muistokivestä teki Haukedalenissa syntynyt opettaja Gustav Gjerland, ja muistokivessä on taiteilija Maja Refsumin allekirjoitus.[2]
Sävellystuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Haarklou saavutti elinaikanaan suurimman arvostuksen juuri sävellyksillään. Etenkin suosio perustui urku- ja kuoromusiikkiin. Urkuteosten joukossa on kaksi urkusinfoniaa (1916, 1924) ja Fantasi triomphale (1900). Kuoroteoksista merkittävimpiä ovat Tord Foleson, Varde ja Fenrir, joista kaikki ovat Per Sivlen sanoihin sävellettyjä. Oratorio Skabelsen og Mennesket on sävelletty vuosina 1880–1891 Henrik Wergelandin sanoihin. Haarkloun kamarimusiikkiin kuuluu g-mollissa sävelletty viulusonaatti vuodelta 1891. Haarklou kuului viidellä teoksellaan myös Norjan tuotteliaimpiin oopperasäveltäjiin. Näiden oopperoiden joukossa on Marisagnet (1909). Sinfonioita Haarklou sävelsi neljä.[1]
Aikansa kriitikot kuvasivat Haarklouta usein ”musiikilliseksi kosmopoliitiksi”, mutta hän käytti useissa teoksissaan myös norjalaisen kansanmusiikin aineksia.[1]
Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Haarklou meni 12. heinäkuuta 1887 naimisiin Inga Marie Knophin (1865–1947) kanssa.[1] Muusikko Andreas Haarklou oli hänen poikansa.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||||||||||
