Joensuun talouskoulu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Joensuun talouskoulu

Joensuun talouskoulu perustettiin Joensuussa vuonna 1919, ja se toimi tällä nimellä vuoteen 1983. Sen alkuperäinen tehtävä oli perheenemäntien kouluttaminen.

Talouskoulu toimi Joensuun Marttayhdistyksen talouskouluna vuoden 1983 omistajavaihdokseen asti. Tällöin talouskoulu siirtyi Pohjois-Karjalan ammatillisten oppilaitosten kuntainliiton oppilaitokseksi ja nimi muutettiin Joensuun kotitalousoppilaitokseksi. Vuonna 1987 nimeksi tuli Joensuun koti- ja laitostalousoppilaitos.

1990-luvulla oppilaitos tuli osaksi Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymää. Talouskoulu on osa Pohjois-Karjalan ammattiopisto Joensuun matkailu-, ravitsemis- ja talousalaa. Talouskoulun rakennus tunnetaan nyt myös Niskala-nimisenä yksikkönä. Lukuvuonna 2008-2009 jäi varsinainen talouskoulu-linja ensimmäisen kerran toteutumatta. Syksyllä 2009 lukukauden kestävä talouskoulukurssi oli kuitenkin oppilaitoksen ohjelmassa.

Talouskoulu sai oman rakennuksen vuonna 1932. Arkkitehti Jalmari Peltosen suunnittelema rakennus sijaitsee kaupungin keskustassa Koulukadulla. Koulua on laajennettu 1980-luvulla, muun muassa opetusravintola Kiesa on tontin Kalevankadun puoleisella sivulla. Vanhan rakennuksen peruskorjaus valmistui 1991. [1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Heikki Laitinen: Siltana tuleville. Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä 30-vuotisjuhlakirja, s. 79. Eno: , 1993.

Pekka Kauppinen: Kotiliesiltä suurkeittiöihin. Joensuun talouskoulu 1919-1983