Jim Magilton

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jim Magilton

Jim Magilton (s. 6. toukokuuta 1969 Belfast, Pohjois-Irlanti[1]) on pohjoisirlantilainen jalkapallovalmentaja ja entinen pelaaja.

Pelaajaura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskikentällä pelannut Magilton aloitti ammattilaisuransa Liverpoolissa ja vietti seuran edustusjoukkueessa kaksi kautta pelaamatta kuitenkaan otteluakaan.[1] Vuonna 1990 hän siirtyi Oxford Unitediin ja pelasi joukkueessa kaikkiaan 150 liigapeliä ennen kuin Alan Ball hankki hänet 600 000 punnnalla Southamptoniin helmikuussa 1994.[2]

Valioliigan Southamptonissa Magilton vakiinnutti paikkansa avauskokoonpanossa ja oli seuran kantavia voimia usean kauden ajan David Merringtonin ja Graeme Sounessin alaisuudessa. Kesällä 1997 hän kuitenkin lähti Southamptonista pelattuaan kaikkiaan 124 sarjaottelua, joissa hän oli tehnyt kuusi maalia[3]. Magiltonin uusi seura oli Sheffiel Wednesday, jonne hän siirtyi 1 600 000 punnan hintaan[2]. Hän pelasi seurassa puolentoista kauden aikana vain 14 liigapeliä, joissa teki yhden maalin ennen kuin tammikuussa 1999 siirtyi aluksi lainasopimkselle Ipswichiin ja parin kuukauden päästä teki sopimuksen seuran kanssa. Seuraavan kauden päätteeksi hän pääsi juhlimaan seurassa nousua valioliigaan[4], jossa seura säilyi kahden vuoden ajan. Magilto pelasi Ipswichissä aina lopettamiseensa kesällä 2006 saakka yli 250 ottelua.

Pohjois-Irlannin maajoukkueessa Magilton pelasi urallaan 52 ottelua[5].

Valmentajaura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lopetettuaan uransa pelaajana Magilton jatkoi vielä Ipswichissä kaudella 2006/2007 virallisesti pelaajasopimuksella, mutta nousikin potkut saaneen Joe Roylen tilalle joukkueen manageriksi[6]. Magiltonille tarjottiin valmentajasopimusta myös Pohjois-Irlannin maajoukkueesta, joka edellisen valmentajan Lawrie Sanchezin alaisuudessa oli aloittanut EM-karsinnat voitokkaasti, mutta hän kieltäytyi tehtävästä kokemattomuuteensa vedoten[5].

Magilton sai potkut Ipswichistä huhtikuussa 2009, kun seura ei onnistunut pelaamaan itseään Englannin mestaruussarjan nousukarsintoihin. [7]


Edeltäjä:
Joe Royle
Ipswich Townin päävalmentaja
6/2006-5/2009
Seuraaja:
Roy Keane

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Esittely LFChistory-sivustolla (englanniksi)
  2. a b Pelaajatilastot Soccerbase-sivustolla (englanniksi)
  3. http://www.sporting-heroes.net/football-heroes/displayhero_club.asp?HeroID=19837
  4. http://www.sporting-heroes.net/football-heroes/displayhero_club.asp?HeroID=19839
  5. a b http://web.archive.org/20070930042750/www.sportinglife.com/football/nationwide1/news/story_get.cgi?STORY_NAME=soccer/07/05/22/SOCCER_N_Ireland_Magilton.html
  6. http://news.bbc.co.uk/sport2/hi/football/teams/i/ipswich_town/5155156.stm
  7. Magilton and Gorman given the boot by Ipswich