Jennifer Clack

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jennifer Clack
Henkilötiedot
Syntynyt 3. marraskuuta 1947
Manchester, Yhdistynyt kuningaskunta
Kuollut 26. maaliskuuta 2020 (72 vuotta)
Koulutus ja ura
Tutkinnot Newcastlen yliopisto
Väitöstyön ohjaaja Alex Panchen
Instituutti Cambridgen yliopiston eläintieteen museo
Tutkimusalue paleontologia
Tunnetut työt tetrapodien varhainen evoluutio

Jennifer Clack, o.s. Agnew (3. marraskuuta 1947 Manchester, Yhdistynyt kuningaskunta26. maaliskuuta 2020) oli englantilainen paleontologi, joka tutki erityisesti varhaisia tetrapodeja ja niiden evoluutiota. Hänen fossiililöytönsä ovat auttaneet tutkijoita ymmärtämään, miten ensimmäiset selkärankaiset eläimet nousivat maalle. Clackin johtamat tutkimusryhmät ovat löytäneet Grönlannista poikkeukselisen laajan Acanthostega-fossiiliaineistosta ja Englannin ja Skotlannin rajaseudulta varhaisia kivihiilikauden tetrapodifossiileja.

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jennifer Agnew syntyi Manchesterissa vuonna 1947.[1] Hänen vanhempansa olivat Alice ja Ernest Agnew. Jennifer kävi koulua Bolton schoolissa, ja yliopisto-opintonsa hän aloitti Newcastlen yliopistossa. Siellä hän opiskeli eläintiedettä ja valmistui vuonna 1970.[2]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Museologista paleontologiksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Agnew osallistui viimeisenä opiskeluvuotenansa Alex Panchenin suosituille selkärankaisten palentologiaa käsitelleille luennoille.[2] Panchen uudelleenarvioi 1800-luvulla löydettyjä kivihiilikauden tetrapodifossiileja, mikä herätti Agnew’n mielenkiinnon.[1] Hän olisi halunnut päästä tekemään väitöstutkimustansa Panchenin ohjauksessa. Tämä ei kuitenkaan pystynyt silloin ottamaan enää uusia opiskelijoita.[2] Väitöstyön sijaan Agnew suoritti vuoden mittaisen tutkinnon museologiasta ja pääsi työskentekemään Birminghamin museoon ja taidegalleriaan. Siellä hän tapasi tulevan miehensä Bob Clackin, jonka kanssa hän meni naimisiin vuonna 1980.[1]

Museotyössänsä Agnew verkostui muiden paikallisissa museoissa työskentelevien henkilöiden kanssa, ja hänelle luvattiin mahdollisuus tutkia vuonna 1867 kuvattua Pholiderpeton-suvun tetrapodin fossiilia, jota ei oltu kuitenkaan tutkittu löytämisen jälkeen. Panchen oli yrittänyt lainata sitä 1960-luvulla, mutta hänen pyyntöönsä ei oltu suostuttu. Agnew otti vuonna 1977 kolmen viikon opiskeluvapaan ja valmisteli Panchenin laboratoriossa Pholiderpeton-fossiilia. Se osoittautui hyvin säilyneeksi.[2] Agnew pääsi vuonna 1978 Panchenin laboratorioon tekemään väitöstutkimustansa. Hän löysi salamanterimaisesta Pholiderpeton-fossiilista perhosenmuotoinen jalustin, mutta sillä ei todennäköisesti ollut tärykalvoa. Clark ehdotti, että varhaisten tetrapodien välikorva oli alkeellisempi kuin aiemmin oltiin ajateltu. Hänen hypoteesinsä siitä, että varhaisilla tetrapodeilla oli edelleen kidusaukko kalojen tapaan eikä tärykalvoa, on sittemmin hyväksytty.[1]

Fossiililöydöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Clack palkattiin vuonna 1981 Cambridgen yliopiston eläintieteen museon apulaiskuraattoriksi. Tohtoriksi hän valmistui vuonna 1984. Seuraavaa tutkimusaihettansa etsiessään Clack törmäsi Acanthostega-fossiileihin.[3] Ne hän löysi Geotieteiden Sedgwick-museosta. Myöhäisdevonikautiset tetrapodifossiilit oli kerätti 1960-luvulla Grönlannin itäosista. Devonikaudelta tunnettiin vain kolme tetrapodia, ja Acanthostega-löytö oli käytännössä puolikas kallo. Clack löysi aineistosta useita kalloja, joissa oli vielä kiinni osa selkärankaa.[1]

Clack lähti kesäkuussa 1987 miehensä Bobin, Per E. Ahlbergin ja kahden tanskalaisen kollegan kanssa Grönlantiin. Tutkimusretki ylitti kaikki odotukset, sillä he keräsivät suurimman yhdellä matkalla saadun devonikautisen tetrapodifossiilikokoelman. Clack palkkasi Cambridgessä avukseen kaksi uutta ammattilaista, postdoc-tutkijan ja fossiilien preparoijan. Clackin tutkimus tuotti monia tuloksia, joissa nousi esille useita uusia ja yllättäviä asioita, jotka muuttivat tiedeyhteisön näkemystä siitä, miten vedestä maalle siirtyminen tapahtui. Tutkimus paljasti muun muassa sen, että varhaisilla tetrapodeilla oli edelleen kalamaiset kidukset ja useita sormia ja varpaita. Acanthostega-suvusta tuli samalla parhaiten tunnetuin devonikauden tetrapodi.[2]

Clackista tuli vuonna 2006 selkärankaisten paleontologian professori ja kuraattori. Hän palasi 2000-luvulla entistä enemmän kivihiilikauden tetrapodeihin ja tutki erityisesti niin sanottua Romerin aukkoa, joka on noin 30 miljoonan vuoden mittainen aukko fossiililöydöissä myöhäisdevonikauden tetrapodeista kehittyneempiin kivihiilikauden tetrapodeihin.[1] Hän lähti vuonna 2009 tutkimaan Englannin ja Skotlannin rajaseudulle Ballaganin muodostumaa. Hän johti monitieteellistä ryhmää, jossa oli mukana tutkijoita Leicesterin ja Southamptonin yliopistoista sekä British Geological Surveystä ja National Museums Scotlandista. The TW:eed Project -nimellä tunnettu tutkimus on tuottanut uutta tietoa muun muassa eläimistöstä, kasvistosta, stratigrafiasta ja sedimentologiasta.[2][1] Muodostumasta on löytynyt myös monia tuntemattomien tetrapodien fossiileja. Niitä on vuoteen 2020 mennessä kuvattu kuudesta suvusta.[1]

Clack eläköityi virallisista tehtävistä vuonna 2016. Hänellä oli edellisenä vuonna diagnosoitu syöpä. Hän jatkoi kuitenkin uraansa ja julkaisi tutkimuspapereita Grönlannin ja Skotlannin fossiililöydöistä.[2]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jennifer ja Bob Clack tapasivat toisensa birminghamilaisella moottoripyöräkerholla, ja je menivät naimisiin vuonna 1980. Heitä yhdistivät kiinnostus musiikkiin, moottoripyöriin ja fossiilien kerrämiseen.[2]

Jennifer Clack kuoli vuonna 2020 syöpään.[2]

Merkitys ja tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Clack kirjoitti tai oli mukana kirjoittamassa yli 120 tutkimuspaperia. Niistä 15 julkaistiin Naturessa. Lisäksi hän kirjoitti useita populaaritieteellisiä artikkeleita ja kirja-arvioita. Clackin vuonna 2002 julkaistu kirja Gaining Ground, The Origin and Evolution of Tetrapods kokoaa yhteen 25 vuoden ajalta varhaisten tetrapodien tutkimustyötä.[2] Kirjasta on tullut tetrapodien kehittymisen pohjateksti.[1]

Clack teki uraauurtavaa työtä kalojen ja tetrapodien välisen evoluution selvityksessä. Hänen fossiililöytönsä ovat auttaneet ymmärtämään tutkijoita siitä, miten ensimmäiset selkärankaiset eläimet nousivat maalle.[1] Clackin tutkimus keskittyi erityisesti tetrapodien ja niiden edeltäjien varsieväisten kalojen yhteyksiin sekä maalla siirtymisen vaatimiin fysiologisiin muutoksiin.[4] Clack keräsi Cambridgen yliopiston eläintieteen museolle laajan fossiilikokoelman, joka on Britannian kivihiilikauden merkittävimpiä.[5]

Clack nimesi urallaan useita taksonomisia yksiköitä. Hänen antamansa nimet olivat usein humoristisia, ja niihin liittyi useita merkityksiä. Eucritta melanolimnetes sai nimensä elokuvan Mustan laguunin hirviön mukaan. Suvun Silvanerpeton Clack puolestaan nimesi metsän jumala Silvanuksen mukaan kunnianosoituksen fosiilien kerääjä Stan Woodille ja yhdisti sukunimessä Pederpes sen löytäjän Peder Aspenin ja latinankielen sanan ’jalka’.[5]

Clack tunnustettiin saavutuksistaan ympäri maailmaa. Royal Societyn jäseneksi hänet otettiin vuonna 2009. Samana vuonna hän pääsi American Academy of Arts and Sciencesin ulkomaalaiseksi kunniajäseneksi ja vuonna 2014 Ruotsin kuninkaallisen tiedeakatemian ulkomaalaiseksi jäseneksi. Yhdysvaltain kansallisen tiedeakatemian jakaman Daniel Giraud Elliot -mitalin Clack sai vuonna 2008. Hän oli ensimmäinen brittiläinen palkinnon saaja sitten vuoden 1942 ja ensimmäinen nainen sitten vuoden 1951.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j Ahlberg, Per: Jennifer Clack (1947–2020). Nature, 30.4.2020, 580. vsk, s. 587. Springer Nature Limited. Artikkelin verkkoversio (PDF) Viitattu 26.4.2020. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i j Smithson, Timothy: Jenny Clack obituary The Guardian. 9.4.2020. Guardian News & Media Limited. Viitattu 26.4.2020. (englanniksi)
  3. Biography The Clacks Family Website. 22.11.2019. Viitattu 26.4.2020. (englanniksi)
  4. Jennifer Clack: Biography The Royal Society. Viitattu 26.4.2020. (englanniksi)
  5. a b c Professor Jenny Clack, FRS, 1947–2020 University of Cambridge. Viitattu 26.4.2020. (englanniksi)