Välikorva

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Välikorva: a) Tärykalvo b) Vasara c) Alasin d) jalustin ja soikea ikkuna. e) Välikorvaontelo

Välikorva (lat. auris media) on ulkokorvan ja sisäkorvan välissä oleva korvan osa, jossa kuuloluut sijaitsevat. Se on ilman täyttämä tila ohimoluussa. Korvatulehdus on yleensä nimenomaan välikorvan tulehdus.

Rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Välikorva koostuu ohimoluun sisässä olevasta ontelosta. Kirjallisuudessa ontelo jaetaan varsinaiseen välikorvanonteloon (cavitas tympani) ja sen superiorisella puolella sijaitsevaan epitympanumiin (recessus epitympanicus)[1] tai vaihtoehtoisesti välikorvanontelon katsotaan jakautuvan niin, että tärykalvon tasossa on mesotympanum ja sen yläpuolella epitympanum ja alapuolella hypotympanum.[2] Epitympanumista on joka tapauksessa yhteys kartiolisäkkeen antrum mastoideum -ontelon kautta kartiolisäkkeen onteloihin (cellulae mastoideae).[1][3] Välikorvanonteloa rajaavat pääosin luiset seinämät sekä kalvorakenteet: ulkokorvan ja välikorvan rajapinnassa olevaa kalvoa kutsutaan tärykalvoksi, kun taas välikorvan ja sisäkorvan erottaa toisistaan kaksi kalvorakennetta, pyöreä ikkuna ja soikea ikkuna.[1] Välikorvanontelo on yhteydessä nenänieluun kapean käytävän, korvatorven (tuba auditiva), kautta. Välikorvan seinämiä peittää värekarvallinen hengitystie-epiteeli.[4]

Välikorvanontelo sisältää täryjouhi-nimisen hermon (chorda tympani) ja kolme kuuloluuta: vasaran (malleus), alasimen (incus) ja jalustimen (stapes). Kunkin kuuloluun nimi kuvastaa kyseisen luun muotoa, ja luut ovat järjestyneet ketjuksi joka yhdistää tärykalvon ja soikean ikkunan toisiinsa. Kuuloluihin liittyy kaksi lihasta, vasaraan kiinnittyvä tärykalvon jännittäjälihas (musculus tensor tympani) ja jalustimeen kiinnittyvä jalustinlihas (m. stapedius).[5]

Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Välikorvan tehtävä on ilman värähtelyn, äänen, välittäminen nesteen täyttämään sisäkorvaan. Ulkokorvan kautta tuleva ääniaalto saa aikaan tärykalvon värähtelyn. Tärykalvon sisäpuolelle kiinnittynyt vasara alkaa värähdellä tärykalvon mukana, ja näin liike siirtyy kuuloluuketjuun ensin alasimeen ja lopulta jalustimeen. Eräillä taajuuksilla välikorva pystyy siirtämään miltei kaiken äänienergian sisäkorvaan, minkä mahdollistaa se, että äänen vastaanottava tärykalvo on pinta-alaltaan 20 kertaa suurempi kuin jalustimen levy, jonka kautta ääni lopulta johtuu sisäkorvaan.[4]

Välikorvassa on myös suojamekanismi liian voimakkailta ääniltä suojautumiseksi, sillä kuuloluuketjun liikkeiden käydessä liian voimakkaiksi tärykalvon jännittäjälihas ja jalustinlihas supistuvat refleksinomaisesti ja estävät kuuloluiden liian voimakkaat liikkeet. Mekanismi aktivoituu kuitenkin melko hitaasti, eikä se tämän vuoksi suojaa korvaa yhtäkkiseltä, voimakkaalta ääneltä kuten laukaukselta tai räjähdykseltä.

Kun korvat ”menevät lukkoon”, kyse on paine-erosta välikorvassa, jolloin tärykalvo ei pääse liikkumaan vapaasti. Välikorvan nieluun yhdistävä korvatorvi on kapea paineentasauskäytävä. Haukotteleminen tai nieleskely voi avata korvatorven, niin että välikorvan paine tasaantuu. Henkilöitä, joiden korvat lukkiutuvat helposti, kehotetaan pureskelemaan purukumia lentokoneen noustessa ja laskeutuessa, jotta korvatorvi avautuisi säännöllisesti.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Drake, Richard L. & al.: Gray's Anatomy for Students, s. 858–861. Churchill Livingstone, 2005. ISBN 978-0-443-06612-2. (englanniksi)
  2. Probst, Rudolf; Grevers, Gerhard ja Iro, Heinrich: Basic Otorhinolaryngology, s. 229. Stuttgart/New York: Georg Thieme Verlag, 2006. (englanniksi)
  3. Hervonen, Antti: Tuki- ja liikuntaelimistön anatomia, s. 287. Seitsemäs painos. Tampere: Lääketieteellinen Oppimateriaalikustantamo, 2004. ISBN 952-9635-01-X.
  4. a b Probst, Rudolf; Grevers, Gerhard ja Iro, Heinrich: Basic Otorhinolaryngology, s. 155. Stuttgart/New York: Georg Thieme Verlag, 2006. (englanniksi)
  5. Drake, Richard L. & al.: Gray's Anatomy for Students, s. 862–863. Churchill Livingstone, 2005. ISBN 978-0-443-06612-2. (englanniksi)