Janne Mustonen

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee taikuria ja jonglööriä. SKDL:n kansanedustaja Janne Mustosesta on eri artikkeli.
Janne Mustonen moottorisahataituri

Janne Mustonen (s. 16. lokakuuta 1979 Imatralähde?) on suomalainen taikuri ja jonglööri.

Mustonen aloitti taikatemppujen harrastamisen 1990-luvun alkupuolella ja ensimmäinen virallinen esiintyminen oli vuonna 1995. Vuosien varrella hän on kouluttanut itseään muun muassa alan kotimaisissa kongresseissa, suorittanut taikuuden täydennyskoulutuksen ja sirkustaiteen erikoistumisopinnot Turun taideakatemiassa.

Hän on esiintynyt useana kesänä Imatralla Irti-teatterin kesäteatterissa. Vuonna 2002 Mustonen oli mukana perustamassa Imatralle Sirkus Soihtua, jonka ohjaajana ja toiminnanjohtajana hän toimi vuosina 2002–2012. Soihtu on voittanut Nuorisosirkusliiton Sirkusfestarit -tapahtumassa kokonaisuuksien sarjan pääpalkinnon (2007).

Kesällä 2012 Mustonen toteutti laajan kansainvälisen katuesiintymiskiertueen. Yhdessä esiintyjäkollegansa J-P Pirisen kanssa hän matkusti Euroopan halki esiintyen suurkaupunkien kaduilla. Tästä matkasta tuotettiin myös kahdeksanosainen nettitelevisiosarja Grand Tour.[1]

Kesällä 2013 Mustonen asetti haasteen itselleen Facebookissa ja päätyi ajamaan yksipyöräisellä Kouvolasta Lappeenrantaan.[2]

Mustonen on tunnettu siitä, että hän tuo esityksissään voimakkaasti esille eteläkarjalaista iloista ja välitöntä kulttuuri-identiteettiään ja tämä onkin yksi hänen tavaramerkeistään: leppoisa ja hauska karjalainen olemus ja esiintymistyyli.

Mustonen on maailmassa ainoa, joka jongleeraa keilapalloa, sapelia ja tapparaa yksipyöräisellä samalla ajaen. Esityksen lopuksi Mustonen jongleeraa kolmelle käynnissä olevalla moottorisahalla. Kyseinen temppu on jongleerauksen hengenvaarallinen klassikko.[3]

Mustonen teki Guinnessin maailmanennätyksen kolmen moottorisahan jongleerauksessa 28.7.2018. Ennätys mitataan kiinniotettujen heittojen määrässä, edellinen ennätys oli 94 heittoa ja Jannen uusi ennätys on 98 heittoa.

Huhtikuussa 2018 Hänet valittiin Evento Awards -vuoden esiintyjäksi.

Lähteet[4][muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]