Janakkalan miekkamies

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Janakkalan miekkamies on Janakkalasta syksyllä 2013 tehty ruumishautalöytö, johon kuuluu luuranko, kaksi miekkaa ja muuta esineistöä. Vanhempi miekka ajoittuu viikinkiajalle ja nuorempi miekka ristiretkiajalle.[1] Itse vainaja on kuollut vuoden 1300 tienoilla. Tomografia- eli viipaleröntgentutkimusten perusteella on arvioitu, että mies olisi kohdannut väkivaltaisen kuoleman.[2]

Luurangon käsien luista tehdyn ajoituksen perusteella vainaja on mies ja kuollut noin vuonna 1300. Haudassa on esineitä, jotka ovat peräisin vanhemmalta, pakanuuden ajalta. Kasvojen kohdalle asetettu hiilenpala on ajoitettu vuoteen 1000 eli viikinkiaikaan. Löytöön kuuluvat kaksi miekkaa on myös ajoitettu. Lyhyempi, palopatinainen miekka (Z-tyyppiä) ajoittuu miekkojen tyyli- ja muotoluokituksen mukaan aikavälille 950–1050, ja miekka saattaa olla peräisin esikristillisen ajan polttohaudasta. Pitempi on ristiretkiajan miekka (tyyppiä XI) ja ajalta 1050–1200.[3]

Pakanuudenajan esineistöä on Museoviraston tutkijan Simo Vanhatalon mukaan tavattu joskus muissakin kristillisen ajan haudoissa. Miekkojen lisäksi haudassa on vielä toistaiseksi ajoittamattomia esineitä keihäänkärki, kirves ja puukko.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]