Jalmari Vaara

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kustaa Jalmari Vaara (27. joulukuuta 1888 Sääksmäki1958) oli suomalainen huonekalutehtailija ja Ryttylässä toimineen Jalmari Vaara Oy:n omistaja ja johtaja.[1][2]

Vaara sai vuonna 1917 päästötodistuksen Helsingin Puuteollisuusammattikoulusta ja Taideteollisuuskeskuskoulusta. Hän toimi ammattikoulun opettajana Turussa 1917–1920 ja Lahden Kotiteollisuuskoulun johtajana 1920–1929. Vuosina 1929–1931 Vaara oli Englannissa tutkimassa sikäläistä huonekalualaa ja huonekalukauppaa sekä huonekalujen vientiä sinne.[1] [2]

Jalmari Vaara oli Veljekset Vaara Oy:n palveluksessa 1920-luvulta lähtien ja oli yhtiön toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana vuoteen 1934 saakka. Jalmari Vaara ja hänen veljensä Martti Vaara (1895–1983) ja Viljo Vaara perustivat vuonna 1925 Hollolaan avoimen yhtiön Puuseppätehdas Veljekset Vaara, jonka seuraaja oli 1927 perustettu Veljekset Vaara Oy Huonekalutehdas. Veljesten isä K. K. Wikman oli pitänyt puusepänverstasta Sääksmäellä. Vuonna 1934 Vaara osti Oy Höylän, entisen Huonekaluteollisuus Oy:n osake-enemmistön ja muutti yhtiön nimeksi Jalmari Vaara Oy toimien sitten yhtiön johtajana. Walter Marttinen, Matti Schreck ja T. W. Zimmermann olivat perustaneet 1932 Oy Höylän huonekalutehtaan Ryttylään jatkamaan Huonekaluteollisuus Oy:n toimintaa. Hän rakennutti 1934 Ryttylään uuden tehdasrakennuksen huonekalutehtaalleen, hankki tehtaaseen koneita ja palkkasi työväkeä. Tehdas tuotti huonekaluja sekä kotimaahaan että vientiin ulkomaille. Se työllisti noin 40 henkilöä.[1][3][4]

Ryttylän huonekalutehdas tuhoutui tulipalossa 28. toukokuuta 1937. Palossa tuhoutuivat myös tehtaat koneet, valmiiden ja puolivalmiiden tuotteiden varastot sekä suurin osa tehtaan vieressä olleista lautatapuleista. Tehdas rakennettiin kuitenkin uudelleen ja hankittiin sinne uudet koneet. [2]

Talvisodan aikana Sakon ase- ja ammustehtaan toimintaa hajasijoitettiin eri paikkoihin. Ryttylän lasitehtaalle siirrettiin patruunalataamo ja Vaaran huonekalutehtaalle hylsyjen ja luotien valmistamot. Huonekalutehtaan katolle oli rakennettu torni, johon sijoitetulla kaksipiippuisella Lewis-merkkisellä ilmatorjuntapikakiväärillä ammuttiin matalalla ohi lentänyttä Tupolev SB-2 pommikonetta niin että se räjähti Vähikkälän Sauvalan kartanon pellolle tuhoutuen täysin. Sotavuosien jälkeen Jalmari Vaara Oy jatkoi huonekalujen valmistamista ja tehtaan tuotteita oli kaupan eri puolilla Suomea.[2][3]

Vaara oli Oy Suomi Export Ltd:n hallituksen puheenjohtajana vuodesta 1932 ja Suomen Puusepänteollisuuden Liiton hallituksen jäsenenä vuodesta 1932.[1]

Jalmari Vaara menehtyi kotitalonsa tulipalossa vuonna 1958. Huonekalutehdas toimi vielä 1960-luvulla Ryttylässä. Jalmari Vaara Oy:n toiminta päättyi konkurssiin 1982. Tehdasrakennus on edelleen olemassa.[2][4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]