Jalavan kauppa

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jalavan kauppa kesällä 2007

Jalavan kauppa on vanha kauppatalo Taivalkosken kirkonkylässä. Se on Suomen vanhin edelleen toiminnassa oleva yksityinen kauppa.[1]

Jalavan kaupan perustaja Stephan Jakowleff perusti ensimmäisen kauppansa Puolangan kirkonkylään 1870-luvun lopulla. Ennen kuin Suomen maakauppa-asetus annettiin 1859, ei maaseudulle saanut perustaa kauppoja . Vuonna 1880 hän muutti Taivalkoskelle, jossa aloitti kauppatoiminnan vuokratiloissa Jussilan talossa. Oma kauppakartano, jossa Jalavan kauppa nykyisinkin toimii, valmistui 1883.[1]

Kaupanpito on siirtynyt suvussa isältä pojalle jo viidenteen polveen. Stephan Jakowleffin poika Nikolai muutti nimensä Jalavaksi vuonna 1926. Aluksi kaupassa myytiin tekstiilejä, mutta kauppa laajeni jo 1900-luvun alkupuolella sekatavarakaupaksi.[1]

Neljännen sukupolven kauppiaspariskunnan aikana kauppakartanoa kunnostettiin ja laajennettiin. Kaupparakennukseen on vuonna 1997 liitetty Jussilan talo, jossa Stephan Jakowleff kauppatoiminnan Taivalkoskella aloitti. Pihapiirissä on myös 1922 rakennettu asuinrakennus sekä 20-luvulla rakennettu kivinavetta, jossa sijaitsee juhlatila ja suolahuone. Kunnostustyöt on suunnitellut arkkitehti Juhani Romppainen. Kaupan neljännen polven omistajille Airi ja Ari Jalavalle myönnettiin Oulun läänin rakennussuojelupalkinto, Viisikanta-palkinto, kauppatalon perinteitä kunnioittavasta rakennetun ympäristön säilyttämisestä ja perusparantamisesta vuonna 2004.[1]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jalavan kaupan perusti vuonna 1883 vienan karjalainen laukkukauppias Stephan Jakowleff. Stephan oli1870-luvun lopulla alkanut puuhata maakaupan perustamista. Vähän aikaa kauppa toimi Puolangalla, mutta siirtyi vuoteen 1883 mennessä Taivalkosken keskustaan, jonne vienan karjalaiset rakennusmiehet rakensivat yhä toiminnassa olevan kaupparakennuksen. Myöhemmässä iässä Stephanilla iski kuitenkin koti-ikävä ja hän suuntasi, ensimmäisen vaimonsa kuoleman jälkeen, takaisin Vienan Karjalaan vuonna 1907. Kaupanpidon hän jätti tällöin pojilleen Nikolaille ja Mikolle. 

Ennen ensimmäistä maailmansotaa Nikolai hoiti kauppasuhteita laajalla alalla. Kauppaa käytiin niin Pietariin, Tukholmaan kuin Kuolan suuntaankin. Perimätiedon mukaan Ruotsin kuninkaan kruunussa on Nikolain Tukholmaan toimittama helmi. Ensimmäisessä maailmansodassa Nikolai ja Mikko joutuivat Venäjän kansalaisina armeijan palvelukseen; Nikolai upseeriksi Pietariin ja Mikko Venäjän Riian rintamalle. Nikolai oleskeli ilmeisesti suurimman osan sodan ajasta Pietarin lähistöllä. Sota-ajalta säilyneestä kirjeenvaihdosta käy ilmi, että tänä aikana Nikolain vaimo Dagmar vastasi pitkälti kaupanpidosta, saaden mieheltään ajoittain kirjeitse neuvoja. Myös Dagmarin juuret olivat vienan karjalassa.

Sodan jälkeen Nikolai perheineen sai Suomen kansalaisuuden vuonna 1919. Kansalaisuuden myöntävä dokumentti on varhaisin säilynyt dokumentti, jossa mainitaan Nikolain uusi sukunimi; Jalava. Nimensä hän alkoi allekirjoittamaan viimeistään vuonna 1926 Jalavaksi. Myös Nikolain poika Janne oli viimeistään 30-luvun alussa jo kiinteästi mukana kaupan toiminnassa. Janne oli yksi Koillismaan ensimmäisistä autoilijoista.

Nikolain veli Mikko ei enää sodan jälkeen juurikaan osallistunut talon töihin. Mikko keskittyi hoitamaan kaupan sosiaalisia suhteita omalta vakiopaikaltaan elämänluukun vierellä. Onpa lattiaan jäänyt jopa Mikon jalanjäljet kiinteän istumisen seurauksena. Suorastaan legendaariseksi on noussut Mikon vakituinen Simos-Iikan intättäminen. Ihmiset kerääntyivät seuraamaan kaverusten inttämistä kuten teatteriesitystä. Yksitotinen Iikka hermostui usein, mutta yleensä Mikko sai hänet kahvikupilla tyynnytettyä. Ja kahvia saattoi kulua neljäkymmentäkin kuppia päivässä. Kirjailija Kalle Päätalo on kuvannut Mikon ja Iikan inttämistä Iijoki-sarjan alkupuolella.

Sotien välisenä aikana Jalavassa harjoitettiin matkalaisten pirtti –toimintaa. Ihmiset tulivat laajan pitäjän eri kulmilta keskustaan ostoksille ja majoittuivat Jalavan pirtissä. Hevosille oli talli ja matkalaisille pirtti, jonka ovet olivat aina auki. Asiakas saattoi tulla vaikka keskellä yötä pirttiin, nukkua, ja suorittaa ostoksensa aamulla kaupan puolella. Matkalaisten pirtti oli toiminnassa vielä 50-luvun alkupuolella.

Toisen maailmansodan aikana Jalava oli paikallisen Saksan armeijan yksikön päämajana. Saksalaiset kortteerasivat ja kulkivat eri puolilla Jalavasta käsin. Sota-ajalta on säilynyt saksalaisten piirtämä kartta, josta selviää heidän suunnitelmansa pihapiirin suhteen. Sodan yleinen kulku ei kuitenkaan mahdollistanut suunnitelmien toteuttamista. Lapin sodan alkaessa Saksan armeija jätti kuitenkin Taivalkosken keskustan polttamatta, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Jalava kuului kuitenkin säilytettyjen rakennusten joukkoon.

Nikolai toimi kauppiaana kuolemaansa saakka 1960-luvulla. Nikolain jälkeen kauppiaaksi tuli pitkään toiminnassa mukana ollut Janne. Myös Kalle-veli palasi Rovaniemeltä auttamaan kaupan pyörittämisessä. Lisäksi näkyvänä henkilönä kaupan toiminnassa oli Jannen aikoina hänen puolisonsa Bertta.

Jannen jälkeen kauppiaaksi tuli kaupan satavuotisjuhlavuonna 1983 Jannen poika Ari Jalava, joka vaimonsa Airin kanssa alkoi haaveilemaan kahvilatoiminnasta. Haavetta vauhditti alkava Päätalo-turismi ja vuonna 1985 Jalavan pirtissä avattiin kesäkahvila. Aluksi kahvila toimi ainoastaan Airin loma-aikoina heinäkuussa, mutta kasvavan suosion myötä kahvilatoiminta laajeni pian ympärivuotiseksi. Airin ja Arin apuna kauppakartanon arjen toiminnassa oli talonmiehen hommia hoitanut Arin Jorma-veli.

Ari ja Airi Jalava jäivät eläkkeelle kaupanpidosta vuonna 2013. Nykyään kauppiaina toimivat viidennessä polvessa Laura ja Mikko Jalava.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Kovalainen, Pasi; Passoja, Brita ja Turpeinen, Juhani: Viisikanta - hyvää rakennussuojelua, s. 154-156. Oulun läänin rakennussuojelupalkinnot 1990-2005. Helsinki: Rakennustieto Oy, 2008. ISBN 978-951-682-899-5.
  2. Jalavan Kaupan verkkosivut

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]