J. E. Tuokkola

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Johan (Juho) Erland Tuokkola (1882 Hämeenkyrö1959) oli suomalainen insinööri, autokatsastusmies ja moottoriajoneuvoalan vaikuttaja.[1][2]

Maanviljelijän poikana syntynyt Tuokkola suoritti konealan insinööritutkinnon. Hän työskenteli valmistuttuaan noin 15 vuoden ajan teknillisellä alalla useissa eri maissa, pääosin kuitenkin Yhdysvalloissa. Suomeen vuonna 1918 palattuaan Tuokkola toimi Automobiili Oy:n teknillisenä johtajana vajaan neljän vuoden ajan ja sen jälkeen Suomen Voimavaunu Oy:n johtajana Helsingissä yli 15 vuoden ajan. Tuokkola oli moottoriajoneuvojen vakituisena katsastusmiehenä Helsingissä ja Uudenmaan piirissä yli 10 vuotta, varakatsastusmiehenä kolme vuotta ja koko Suomen moottoriajoneuvokatsastustyön tarkastajana 8 vuoden ajan. Sen jälkeen hän oli Helsingin piirissä vakinaisena katsastusmiehenä.[1]

Tuokkola oli puheenjohtajana tai jäsenenä useissa moottoriajoneuvoja ja liikennettä käsitelleissä valtionkomiteoissa ja eri yhdistysten vastaavissa komiteoissa. Hän toimi myös asiantuntijana eduskunnan valiokunnissa. Tuokkola toimi vuoden ajan Suomen Autokauppiaiden puheenjohtajana ja kolmen vuoden ajan Linja-autoliikennöitsijäin Liiton puheenjohtajana sekä kaksi vuotta Suomen Autoilijaliiton puheenjohtajana. Hän teki opintomatkoja useimpiin Euroopan maihin sekä Yhdysvaltoihin. Hän kirjoitti moottoriajoneuvoalan kysymyksiä, liikennettä ja tiekysymyksiä koskevia artikkeleita ammatti- että sanomalehtiin. Tuokkola oli autoilijoiden ehdokkaana vuosien 1930 ja 1939 eduskuntavaaleissa.[1]

Tuokkola oli tutustunut Yhdysvalloissa asuessaan vapaamuurariaatteeseen ja palattuaan Suomeen hän alkoi yhdessä asianajaja Toivo H. Nekton (ent. Itkonen) kanssa puuhata ensimmäisen suomalaisen vapaamuurariloosin perustamista. Suomi loosi 1 perustettiin 22. elokuuta 1922 Helsingin Säätytalolla pidetyssä kokouksessa, johon osallistui New Yorkin osavaltion vapaamuurariloosin suurmestari Arthur S. Tompkins seurueineen.[3]

Pääartikkeli: Vapaamuurarit Suomessa

Kokouksessa säveltäjä Jean Sibelius ja taiteilija Sigurd Wettenhovi-Aspa pääsivät loosin vapaajäseniksi. Sibeliuksen oli määrä toimia loosin urkurina ja Wettenhovi-Aspan kirjoittaa Suomen vapaamuurariuden historia.[3]

Toimitustöitä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Automiehen käsikirja. Otava 1928

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

J. E. Tuokkolan lehtiartikkeleita:

  • Autobussit, Suomen Kuvalehti, 16.05.1925, nro 20, s. 16, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  • Autoilla halki Venäjän, Suomen Kuvalehti, 24.10.1925, nro 43, s. 15, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  • Autoliikenne, Forum, 01.01.1937, nro 3, s. 13, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot