Jüri Reinvere

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jüri Reinvere. Ticinossa, Sveitsi 2011

Jüri Reinvere (s. 2. joulukuuta 1971 Tallinna) on virolaissyntyinen säveltäjä ja runoilija. Reinvere asui Suomessa vuosina 1991–2005 ja valmistui Sibelius-Akatemiasta säveltäjäksi vuonna 2004, mistä lähtien hän on asunut Berliinissä, Saksassa.

Elämänvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jüri Reinvere opiskeli Tallinnan Musiikkilukiossa ja Varsovan Chopin-Akatemiassa ennen Suomeen muuttamistaan. Vuosina 1994–2004 hän opiskeli Sibelius-Akatemiassa ja valmistui sieltä musiikin maisteriksi Veli-Matti Puumalan ja Tapio Nevanlinnan oppilaana. Tärkeänä mentorinaan kehitykselleen Jüri Reinvere pitää pianisti Käbi Lareteita.[1]

Reinveren tuotanto koostuu hyvin eri tyylisistä teoksista. Ominaista hänen musiikilleen on hänen oma runoutensa, jota usein käytetään teoksissa. Teoksiin liittyy usein myös teatraalinen tai visuaalinen elementti. Reinveren musiikissa on tyylejä modernismista uusyksinkertaisuuteen, kummallakin tyylillä on oma kehityskulkunsa ja tekniikan käyttönsä. Reinveren filosofisessa runoudessa toistuvat teemat ovat muisti ja aika sekä Neuvostoliiton-jälkeisten yhteiskuntien perintö. Vuodesta 2007 on Reinvere kirjoittanut englanniksi.[2]

Reinvere on julkaissut myös artikkeleita sekä esseitä virolaisessa ja suomalaisessa mediassa, esim. Viron Radiossa ja Yleisradiossa. Hän on tuottanut ja käsikirjoittanut dokumenttielokuvia sekä kääntänyt kirjoja ja toiminut niiden yhtenä kirjoittajana. Sofi Oksanen on kuvaillut Reinvereä sanoilla "todellinen kosmopoliitti, jolla on virolaiset juuret". [1] Reinveren ooppera Puhdistus esitettiin menestyksekkäästi Suomen Kansallisoopperassa vuonna 2012.[3] Pian tämän jälkeen Reinvere sai uuden oopperatilauksen Norjan kansallisoopperasta. Sen aiheena on Peer Gynt, ja kantaesitys on suunnitteilla syyskaudelle 2014.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Urvaste õhtud (pianolle, 1985)
  • Tuplakvartetto (1994)
  • Winter Music (huilulle ja pianolle, 1995)
  • Ristna (ääninauhateos, 1996)
  • The Estonian Independent * (pianolle ja lukijalle, 1997)
  • Loodekaar (kamariyhtyeelle, 1998)
  • Solo... vers la Sarabande Noire (pianolle, 1998)
  • Liivi itk (radiofonia, 2003)
  • Vastaskallas (radio-ooppera, 2001–2004)
  • Luft-Wasser-Erde-Feuer-Luft (musiikki Michaela Fünfhausenin tanssiperformanssiin „Die gefiederte Schlange“, 2003)
  • t.i.m.e. / a.e.g. * (huilulle ja elektroniikalle 2005)
  • Ecotone * (lyömäsoittimille ja nauhalle, 2007)
  • Frost at Midnight * (kamarikuorolle ja bassohuilulle, 2008)
  • Space Within * (kamariyhtyeelle, 2009)
  • Beneath the Burial Sky * (kamarikuorolle, 2009)
  • Requiem * (huilulle, lukijalle ääninauhalta sekä neljälle miesäänelle, 2009)
  • The Empire of May * (kamariyhtyeelle, 2010)
* = Teos sävelletty omaan tekstiin.
  • Puhdstus (Purge) (ooppera, 2011)
  • Norilsk - the Daffodils (orkesterille, 2012)

Levytykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 2009 a second...a century (kokoelmalevy) [4]
  • 2010 Requiem (CD+DVD)[5]

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Reinvere on palkittu kansainvälisessä säveltäjien Rostrumissa Pariisissa vuosina 2000 ja 2006.[6]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b http://www.reinvere.de/re71aen.htm
  2. http://www.last.fm/music/Jüri+Reinvere
  3. Helsingin Sanomat 22.9.2010.
  4. http://www.emic.ee/?id=1173&lang=eng
  5. http://www.emic.ee/?id=1389&lang=eng
  6. http://www.esto2009.de/index.php?option=com_content&task=view&id=53&Itemid=42&lang=de