Järjestelmäkamera

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Nikonin F-301 SLR-camera, kinofilmiä käyttävä peiliheijastusjärjestelmäkamera ilman objektiivia
Digitaalijärjestelmäkamera Canon EOS 50D takaapäin
Pienikokoinen Panasonic Lumix G5 -järjestelmäkamera
Halkaisukuva Olympus E-3 -digitaalikamerasta. Kameraan on liitetty ZD ED 12–60 mm f/2.8–4.0 SWD -zoom-objektiivi.

Järjestelmäkamera on kamera, jossa kameran eri osat, etenkin sen objektiivi, ovat vaihdettavissa kuvaustarpeiden mukaan. Eri valmistajien kamerajärjestelmiin kuuluu tyypillisesti useita eri hintaluokkiin kuuluvia runkoja, laajakulma-, normaali- ja teleobjektiiveja, telejatkeita, salamavalolaitteita ja muita kamerarunkoon tai objektiiveihin liitettäviä lisälaitteita ja välineitä.[1]

Järjestelmäkamera voi olla harraste-, puoliammattilais- tai ammattilaiskäyttöön tarkoitettu. Suurimpien valmistajien järjestelmät on kehitetty sekä harrastelijoiden että ammattilaisten tarpeisiin. Halvimmat rungot ja objektiivit ovat kotikäyttöön ja valokuvauksen harrastajien tarpeisiin sopivia. Ammattikäyttöön tarkoitetut rungot ja objektiivit maksavat harrastelijakäyttöön tarkoitettuihin nähden moninkertaisesti, ja niissä on parempi optiikka, kestävyys, suurempi nopeus ja paremmat säätömahdollisuudet. Näistä eroista huolimatta saman järjestelmän objektiiveista kaikki ovat käytettävissä järjestelmän kaikkien runkojen kanssa.

Englannin kielessä käsitettä järjestelmäkamera (system camera) ei yleensä käytetä, vaan suomeksi järjestelmäkameroina tunnettuihin kameroihin viitataan optisen järjestelmän mukaan yksisilmäisinä peiliheijastuskameroina (single-lens reflex, SLR) tai peilittöminä järjestelmäkameroina (Mirrorless interchangeable-lens camera).

Kameratyyppejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järjestelmäkamerat voidaan jakaa ainakin neljään tyyppiin, pääasiallisesti sen mukaan, miten etsin (ja tarkennusmenetelmä) on toteutettu.

  • Peiliheijastuskamerassa objektiivin läpi tullut valo heijastetaan tähyslasille, jolloin kuvaaja voi nähdä suunnilleen saman kuvan kuin filmille tulisi. Peiliheijastuskamera voi olla yksisilmäinen (SLR, Single Lens Reflex) tai kaksisilmäinen (TLR, Twin Lens Reflex). Edellisessä, joka on myös yleisin, on liikkuva peili, joka nousee pois filmin tai kennon edestä kuvanottohetkellä. On myös olemassa yksisilmäisiä peiliheijastuskameroita, joissa kääntyvä peili on korvattu kiinteällä puoliläpäisevällä peilillä, joka ohjaa osan valosta joko optiseen tai elektroniseen etsimeen. Kaksisilmäisessä kamerassa ylempi linssi piirtää peilin kautta kuvan etsimen tähyslasille ja alempi linssi filmille. Useimmat järjestelmäkamerat ovat peiliheijastuskameroita (ja päinvastoin). Kuitenkin muitakin tyyppejä on ja usein englanninkielistä termiä "SLR" käytetään virheellisesti tarkoittamaan järjestelmäkameraa.
  • Peilittömissä järjestelmäkameroissa (esim. Micro Four Thirds -järjestelmä) ei ole peiliä, vaan kennon tuottama kuva näytetään elektronisessa etsimessä.
  • Mittaetsinkamerassa on optinen etsin, jossa näkyy kuvaan tuleva alue. Kamerassa on optinen ja mekaaninen järjestelmä, joka välittää etsimeen tiedon objektiivin tarkennuksesta kaksoiskuvan avulla. Kaksoiskuvan avulla saadaan tarkennus haluttuun kohtaan kohdistamalla kuvat päällekkäin. Mittaetsinkamerat ovat edellä mainittuja harvinaisempia.
  • Ison koon kamerassa tarkennus tapahtuu useimmiten filmin paikalle asetetun tähyslasin avulla. Kuvan ottohetkellä tähyslasin paikalle asetetaan filmikasetti. Suljin on yleensä sisäänrakennettu objektiiviin, ja itse kamera on periaatteessa pelkkä laatikko, jossa palkeen pituuden avulla säädetään tarkennusta. Näitä käytetään pääasiassa studio- ja taidekuvauksessa jossa hyödynnetään palkeen mahdollisuuksia esimerkiksi kuvakulman ja perspektiivin sommittelussa.[2]

Objektiivit ja niiden kiinnitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Objektiivi on linssi tai linssijärjestelmä, jonka avulla kameroissa kuva muodostetaan valoherkälle kennolle tai filmille. Objektiivi määrää sen, minkä kokoisena, kuinka kirkkaana ja kuinka terävänä kuva piirtyy kameran kennolle. Siksi objektiivi on kennon ohella yksi tärkeimmistä kamerajärjestelmän osista, ja eri objektiivien käyttö vaikuttaa kaikkein eniten kameralla saatavien kuvien laatuun ja tyyliin. Laadukkaimmat ja kalleimmat objektiivit voivat maksaa moninkertaisesti kalliinkin kamerarungon hinnan.

Objektiivi valitaan kuvauksen kohteen ja kuvaustilanteen mukaan. Normaaliobjektiivia käytetään moniin tarkoituksiin, esim. ihmisten kuvaamiseen lähietäisyyksillä. Laajakulmaobjektiiveilla saadaan kuvaan mahtumaan suuri osa näkymästä, ja ne sopivat maisemien ja arkkitehtuurin kuvaamiseen. Normaaliobjektiivia jonkin verran pitempipolttovälisiä objektiiveja käytetään muotokuviin, koska näin vältytään kasvojen vääristymiltä, jotka aiheutuisivat esimerkiksi normaaliobjektiivin käytöstä lähellä kuvattavia kasvoja. Kauko-objektiiveilla kuvataan kaukana olevia kohteita, jotka halutaan näkyvän kuvassa yksityiskohtaisesti, esimerkiksi luontokuvauksessa linnut ja muut arat eläimet. Kauko-objektiiveja käytetään usein myös maisemakuvauksessa.[1]

Yleensä objektiivi on kiinnitetty kameraan kierteillä tai bajonetilla. Kullakin kameravalmistajalla on oma kiinnitys, ja kiinnitys on tärkein kamerajärjestelmää määrittävä komponentti, koska se määrää, mitkä kamerarungot ja objektiivit sopivat yhteen. Yleisiä, useiden valmistajien käyttämiä kiinnitystapoja ovat olleet 39 mm:n ja sen korvannut 42 mm:n kierre sekä K- bajonetti. Kierrekiinnitys tunnetaan myös sen kehittäjän Pracktican nimellä sekä M42 - nimellä. K-bajonetin kehitti Asahi. Näitä objektiiveja voi käyttää kaikissa vastaavissa kameroissa, mutta ne eivät välttämättä voi hyödyntää rungon kaikkia ominaisuuksia jos kameran valmistaja on lisännyt omia, runkonsa käyttämiä erikoistoimintoja objektiiveihinsa.

Kukin järjestelmäkameravalmistaja myy omaan järjestelmäänsä sopivia objektiiveja. Lisäksi on joukko lähes yksinomaan objektiiveihin keskittyviä yrityksiä, jotka valmistavat objektiivejaan eri järjestelmien kiinnityksillä varustettuina.

Myös muut osat kuin objektiivi saattavat olla vaihdettavia, etenkin suurissa yksinomaan ammattikäyttöön tarkoitetuissa järjestelmissä, jotka on suunniteltu studiokäyttöön. Tällaisia ovat mm. etsin, tähyslasi, takakansi tai filmikasetti (filmiperä). Etsin voi olla prisman avulla kuvan oikein päin kääntävä tai yksinkertaisesti kuilumallinen, jolloin kuvaa katsotaan suoraa tähyslasilta. Tähyslasi on hiottu lasilevy, jolle kuvattava kohde projisoidaan tarkennusta ja sommittelua varten. Takakantta tai filmikasettia vaihtamalla voidaan filmi vaihtaa kuvien välillä. On myös järjestelmäkameroita, joihin voidaan filmin tilalle vaihtaa digitaalinen kuvakenno. Järjestelmäkameroille on saatavilla laaja lisälaitevalikoima, johon kuuluu muun muassa erilaisia objektiiveja, paljelaitteita ja loitonnusrenkaita lähikuvausta varten, suodattimia ja salamalaitteita. Näin kameraa voidaan käyttää laajemmin erilaisiin kuvaustarpeisiin.[1]

Digitaalisiin järjestelmäkameroihin on saatavana sovitteita, joiden avulla filmikameroiden objektiiveja voi käyttää.

Lähteet

Viitteet

  1. a b c Hedgecoe s.14-19
  2. Hedgecoe s. 220


Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]