Izabella Jurjeva
Izabella Danilovna Jurjeva (ven. Изабе́лла Дани́ловна Ю́рьева, oikeasti Livikova; 7. syyskuuta 1899 Rostov-on-Don – 20. tammikuuta 2000) oli venäläinen laulaja, jota on kutsuttu venäläisen romanssin kuningattareksi.[1] Hän oli äänialaltaan kontra-altto.[2]
Elämä ja ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jurjevan vanhemmat työskentelivät teatterissa. Heidän naapurinsa Efrem Zimbalist vakuuttui heidän nuoren tyttärensä lahjakkuudesta. Jurjeva esiintyi ensimmäisen kerran julkisesti 16-vuotiaana Rostov-on-Donissa. Saavuttamansa suosion rohkaisemana hän matkusti Pietariin ja pääsi työskentelemään Anastasija Vjaltsevan säestäjänä tunnetun Aleksei Taskinin kanssa.[1] Jurjeva teki ensimmäisen ammattimaisen esiintymisensä Taskinin kanssa vuonna 1922 tulkiten muun muassa Aleksandr Aljabjevin musiikkia. Pian hänet kutsuttiin esiintymään Eremitaašin teatteriin.[1][2] Vuonna 1925 Jurjeva meni naimisiin teatterihallinnoija Iosif Epšteinin kanssa. Epštein kirjoitti pseudonyymillä Iosif Arkadjev sanoja Jurjevan lauluihin. Jurjeva esiintyi vuosina 1925–1926 Ranskassa. Hän sai miehensä kanssa yhteisen pojan, joka kuitenkin oli sairaalloinen ja kuoli varhain.[1]
Jurjeva oli uransa alkuvaiheissa johtava venäläisen romanimusiikin esittäjä. Hänen tyylilajinsa oli kuitenkin ajoittain neuvostohallinnon epäsuosiossa, koska se yhdistettiin porvarillisiin ideologioihin. 19. marraskuuta 1928 Jurjeva piti Bolšoi-teatterissa viimeisen esiintymisensä kahdeksaan vuoteen. Vuonna 1937 hän teki ensimmäisen gramofoniäänityksensä.[1] Vuonna 1938 Jurjeva piti kolme soolokonserttia Leningradin filharmonikkojen suuressa salissa.[2] Toisen maailmansodan aikana hän pääsi esiintymään rautatieasemille, kutsuntapisteisiin ja rintamille. Toisen maailmansodan jälkeen "porvarillisen musiikin" rajoitustoimia jatkettiin. Jurjevalta vaadittiin paitsi ohjelmistonsa, myös äänensä muuttamista, sillä hallinto ei pitänyt matalista äänistä, joista Jurjeva oli tunnettu.[1]
Rajoituksista huolimatta Jurjeva jatkoi uraansa laulajana vaikeissa oloissa. Vuonna 1959 hän hajotti yhtyeensä. Hän esiintyi yhä konserteissa, mutta sai aina harvemmin näkyvyyttä.[1] Jurjeva päätti lopettaa uransa Moskovassa vuonna 1969 pitämänsä soolokonsertin jälkeen.[2] Vuonna 1971 hän jäi leskeksi.[1] Jurjeva aloitti esiintymisen jälleen 1980-luvun loppupuolella.[2] Uuden suosionsa myötä hän sai vuonna 1992 Venäjän kansantaiteilijan arvonimen. Vuonna 1999 järjestettiin Jurjevan satavuotistribuuttikonsertti, jossa hänen ohjelmistoonsa kuuluneita lauluja esittivät muiden muassa Ljudmila Zykina, Nani Bregvadze ja Iosif Kobzon.[1] Jurjeva osallistui myös itse esitykseen.[2] Vuonna 1999 hänelle myönnettiin Venäjän neljännen luokan kunniamerkki palveluksista isänmaalle. Jurjeva kuoli satavuotiaana tammikuussa 2000. Hänet on haudattu Moskovaan.[1]
Jälkivaikutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mihail Šiškin käsitteli Jurjevan elämää fiktiivisesti romaanissaan Neidonhius.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Izabella Jurjeva Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
| ||||||||||||||
