Ispoisten kartano

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kartanon päärakennus kesällä 2018.

Ispoisten kartano on kartano Turun Katariinanlaaksossa. Sen nykyinen päärakennus on vuodelta 1784, mutta kartanon historia ulottuu ainakin 1400-luvulle. Rakennus toimi 1950-luvun lopulta vuoteen 2012 vanhainkotina, ja vuodesta 2015 siinä on toiminut yksityinen päiväkoti Vilske. Kartanon mukaan on saanut nimensä sen pohjoispuolella oleva Ispoisten kaupunginosa.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1400-luvulta 1700-luvulle Ispoisten kartano oli rälssitila, jossa asuvat pitivät huolta tilanomistajan karjasta.[1]

Vuosina 1658–1676 Ispoisten kartanoa hallitsi valtaneuvos ja amiraali Lorentz Creutz, joka omisti myös monia muita maatiloja. Vuonna 1723 omistus siirtyi Creutzin jälkeläisiltä Pohjois-Suomen laamanni Simon Lilliegrenille (1666–1736), jonka perukirjassa vuodelta 1736 mainitaan kuolinpaikkana ensi kertaa nimi Katariinanlaakso. Sen on arveltu tarkoittavan laamannin vaimoa Katarina von Bergiä, jonka kunniaksi kartanon lehtometsäalue olisi siis nimetty. Toisen teorian mukaan nimi tulee Katariina Jagellonicasta, ja Katarina-nimisiä naisia on ollut muidenkin Ispoisten omistajien perheissä[2][1][3]

Vuonna 1742 kartanon isännäksi tuli Turun Akatemian kaunopuheisuuden professori Henrik Hassel, jonka puoliso oli myös nimeltään Katarina. Heidän omistusaikaansa kutsutaan kartanon ”akatemian kaudeksi” siellä vierailleiden professorien ja muiden akateemisten vieraiden perusteella.[2][1]

Vuonna 1783 Ispoisten rälssisäteri tuli kamarineuvos Arndt Johan Winterin omistukseen, ja kartano sai nykyisen päärakennuksensa 500 metriä entistä pohjoisemmaksi.[1]

Teollisuusmies Antti Ahlströmin pojan Erik Rafael Ahlströmin (1877–1918) omistuksessa 1910-luvulla tilalle perustettiin puutarha ja päärakennusta laajennettiin ja uudistettiin. Rakennukseen muun muassa muurattiin useita kaakeliuuneja ja asennettiin seinäpaneeleja. Ahlströmin jälkeen kartano oli eräiden muiden liikemiesten omistuksessa, kunnes vuonna 1951 sen omistajaksi tuli Turun kaupunki. Vuonna 1957 kaupunki kuitenkin teki vaihtokaupat Pelastusarmeijan säätiön kanssa: kaupunki sai Ruissalossa sijaitsevan huvilan ja säätiö Ispoisten kartanon, josta tehtiin vanhainkoti.[1][4]

Vuoden 1988 asuntomessut pidettiin kartanon viereen rakennetulla Katariinanlaakson asuntoalueella. Tuolloin kartanon kylkeen rakennettiin uusi vanhainkoti ja kartanoakin kunnostettiin. Vuonna 2012 vanhainkotitoiminta rakennuksessa loppui, ja Pelastusarmeijan säätiö myi rakennuksen 2015 Nina ja Rami Arvosen perustamalle kiinteistöyhtiö Ispoisten kartano Oy:lle. Taloa remontoitiin yksityisen päiväkoti Vilskeen käyttöön.[5][6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Hansson, Nilla: Ispois herrgård i Åbo - från privat palats till daghem Yle Nyheter. 9.12.2016. Svenska Yle. Viitattu 20.8.2018. (ruotsiksi)
  2. a b Olen etsinyt tietoa, kuka omisti tai hallitsi Ispoisten kartanoa Carl von Linnén aikaan (23.5.1707-10.1.1778)… (Lähteenä Turun Uittamon Marttayhdistyksen julkaisu Kotiseutuni 1994, s. 5–6) Kysy kirjastonhoitajalta, Kirjastot.fi. 23.02.2016. Viitattu 20.8.2018.
  3. Dahlström, Svante: Katariinanlaakso. (Alun perin Dahlströmin kirjasta Promenader II (Turku 1960), luvusta ”Katrinedal”, suom. Reino Lento) Suomen Turku, 1977, nro 4, s. 26–27. Turku: Turkuseura. Näköislehti verkossa (PDF). Viitattu 20.8.2018. (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. Tertti, Aarno: A-sarja (juttu Ahlström-suvun merkkihenkilöistä). Helsingin Sanomat, 14.10.1978, s. 15. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  5. Leinonen, Päivi: Vilskettä Ispoisten kartanoon Talotarinat. 1.6.2015. Suomen Asuntomessut. Arkistoitu 20.8.2018. Viitattu 20.8.2018.
  6. Peltoniemi, Heli: Ispoisten kartanolle uudet omistajat - arvorakennukseen suunnitteilla päiväkoti Turun Sanomat. 21.3.2015. Arkistoitu 20.8.2018.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kalpa, Harri: ”Rälssisäteristä vanhusten Onnelaksi”, Muuttuva kaupunki. Turku eilen ja tänään IV, s. 200–205. (Artikkeli Ispoisten kartanon historiasta.). Turun Sanomat, 1989. ISBN 951-2129-07-3.