Orfeus (yhtye)

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Isokynä & Orfeus)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Orfeus
Tiedot
Toiminnassa –1974
Tyylilaji progressiivinen rock, rock, pop, blues
Laulukieli suomi, englanti, venäjä
Levy-yhtiö

Love Records

Orfeus oli 1970-luvun alkupuolella toiminut yhtye. Yhtye soitti aluksi pääasiassa progressiivista rockia, mutta sen musiikkityyli vaihteli uran aikana. Yhtye tunnetaan parhaiten Dave Lindholmin taustayhtyeenä Lindholmin levyillä Musiikkia (1974) ja Lillan (1974).

Yhtyeen ensimmäisessä kokoonpanossa Hannu 'Kalahande' Salakka (kitara), Hessu Hiekkala (koskettimet), Klaus Stolt (basso) ja Vando Suvanto (rummut). Suvanto vaihtui Zape Leppäseen ja mukaan tuli Muska Babitzin (laulu). Seuraavaksi Salakka vaihtui Janne Ödneriin. Tämän kokoonpanon esitys Pink Floydin kappaleesta "Echoes" tammikuulta 1972 on julkaistu kokoelmalevyllä Jee jee jee. Suomi-rockin arkistoaarteita vuonna 1998 (Siboney 1998). Dave Lindholm liittyi yhtyeeseen syksyllä 1973 ja seuraavana keväänä äänitettiin yhtyeen ensimmäinen albumi Musiikkia (1974). Tässä vaiheessa Ödner jätti yhtyeen. Seuraava levy Lillan (1974) äänitettiin konsertissa yhtyeen toiseksi viimeisellä keikalla heinäkuussa 1974. Yhtyeen loppuaikoina myös Lindholmin veli Calle Lindholm esiintyi välillä yhtyeen kanssa.

Tämä yhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.