Siirry sisältöön

Isänmaallinen liitto

Wikipediasta
Isänmaallinen liitto
Vaterländische Union
Perustettu 1918
Johto
Ideologia Liberaalikonservatismi
Kansanedustajia 10 / 25
Kotisivu vu-online.li

Isänmaallinen liitto (saks. Vaterländische Union, VU) on liberaali-konservatiivinen puolue ja toinen Liechtensteinin kahdesta suuresta puolueesta. Puolueella on 10 paikkaa 25-paikkaisilla maapäivillä.

Puolue perustettiin vuonna 1918 kristillis-sosiaalisena Liechtensteinin Kansanpuolueena (Liechtensteiner Volkspartei) . Vuonna 1936 se muodosti pienen ja voimakkaan kansallissosialistisen puolueen Liechtensteiner Heimatdienstin kanssa Isänmaallisen liiton (Vaterländische Union). Isänmaallinen liitto ja sitä edeltävä Kansanpuolue toimivat 1900-luvun alkupuolella Liechtensteinin poliittista ja sosiaalista reformia ajanavana puolueena. Puolue aluksi piti itseään työväenpuolueena, sittemmin demokraattisena kansan oikeistopuolueena. Puolue on ajanut sosiaalista tasa-arvoisuutta ja solidaarista yhteiskuntaa.

Puolue on ollut vallassa absoluuttisena enemmistönä vuosina 1970–1974, 1978–1993 ja 1993–2001. Vuoden 2005 vaaleissa Isänmaallinen liitto sai 10 paikkaa ja rikkoi Edistyksellisen kansanpuolueen absoluuttisen enemmistön. Puoluetta viisipaikkaisessa hallituksessa edustivat tämän jälkeen varapääministeri Klaus Tschütscher ja ministeri Hugo Quaderer.

Vuoden 2025 vaaleissa puolue sai suurimman äänisaaliin ja maapäivillä 25 paikasta 10.[1] Hallituksessa sitä edustavat pääministeri Brigitte Haas sekä ministerit Hubert Büchel ja Emanuel Schädler.[2]

Tunnettuja poliitikkoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Abgeordnete www.landtag.li. Viitattu 2.4.2026.
  2. Regierung des Fürstentums Liechtenstein regierung.li.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]