Irena Joveva
Irena Joveva | |
---|---|
Irena Joveva vuonna 2019. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 26. helmikuuta 1989 Kranj |
Kansalaisuus | Slovenia |
Poliitikko | |
Puolue | Marjan Šarecin lista |
Asema | Euroopan parlamentin jäsen (2019–) |
Aiheesta muualla | |
www.irenajoveva.si | |
Irena Joveva (s. 26. helmikuuta 1989 Kranj, Jugoslavia) on slovenialainen toimittaja ja poliitikko.[1] Hän on toiminut vuodesta 2019 Euroopan parlamentin jäsenenä.[2]
Joveva valittiin Euroopan parlamenttiin vuoden 2019 vaaleissa Marjan Šarecin listan ehdokkaana. Hän kuuluu Uudistuva Eurooppa -ryhmään ja on kulttuuri- ja koulutusvaliokunnan jäsen. Lisäksi hän on EU:n ja Pohjois-Makedonian välisen parlamentaarisen sekavaliokunnan valtuuskunnan varapuheenjohtaja.[2]
Ennen uraa politiikassa Joveva työskenteli toimittajana, vuosina 2011–2014 Slovenian tietotoimistossa (STA) ja vuosina 2015–2019 televisiokanava Pop TV:n 24ur-uutistoimituksessa. Hänellä on yhteiskuntatieteellinen koulutus Ljubljanan yliopistosta. Maisteriksi hän valmistui vuonna 2017. Jovevan opinnäytetyön aiheena oli Euroopan unionin suhtautuminen Makedonian kansalliskysymykseen.[1][2]
Joveva on makedonialaisten vanhempien lapsi.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Irena Joveva Wikimedia Commonsissa
- Irena Joveva Euroopan parlamentin jäsenet. Euroopan parlamentti.
- Irena Joveva Facebookissa
- Irena Joveva Twitterissä
|
|