Inka Mero

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Inka Mero
Henkilötiedot
Syntynyt 1976[1]
Muut tiedot
Hallitusjäsenyydet Pivot5 (hallituksen pj.), Fiskars, Nokian Renkaat, YIT, Kamux (tilanne 2017)[2][3]
Tutkinnot KTM (Helsingin kauppakorkeakoulu)[3]

Inka Aura Ilona Mero (s. 1976) on suomalainen kauppatieteen maisteri, yritysjohtaja ja startup-sijoittaja. Hän toimii sijoitusyhtiö Pivot5:n hallituksen puheenjohtajana sekä usean muun yrityksen hallituksen jäsenenä. Hän työskenteli aiemmin muun muassa Sonerassa, Digiassa, Playforiassa ja Nokiassa. [2][3][1][4]

Vuonna 2017 Mero työskenteli Pivot5:n ohella muun muassa Fiskarsin, Nokian Renkaitten, YIT:n ja Kamuxin hallituksissa, sekä KoppiCatchissä (vuodesta 2008, hallituksen puheenjohtaja).[1][2] Talouselämä-lehti arvioi hänet Suomen talouselämän seitsemänneksi merkittävimmäksi päättäjänaiseksi.[2]

Inka Mero on pyrkinyt osallistumaan keskustelun tekoälyn ja robotiikan roolista yhteiskunnassa. Hän on nostanut esille esimerkiksi robottien tekemän työn verotuksesta mahdollisuuden.[4][5] Meron perheeseen kuuluu puoliso ja kaksi lasta.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Hallitus: Inka Mero YIT Oyj, yitgroup.com. Viitattu 8.3.2017.
  2. a b c d Eija Pöysä (toim.): Yritysraportti 2017, s. 266–272. Saara Kohon artikkeli Naiset vallan ytimessä (Päättäjänaiset 2017). Talouselämä-lehti, 2017. ISBN 978-952-14-3306-1.
  3. a b c Inka Mero Bloomberg, bloomberg.com. Viitattu 8.3.2017. (englanniksi)
  4. a b c Mirva Heiskanen: Start-up-sijoittaja Inka Mero haluaa Suomen rahastavan roboteilla: "Lopetetaan se Piilaakson matkiminen" 8.5.2017. talouselama.fi. Viitattu 8.3.2017.
  5. Inka Mero: Inka Meron kolumni: Kuka maksaa Maija-robotin verot? 27.4.2017. Yleisradio, yle.fi. Viitattu 8.3.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]