Ian Tyson
Ian Tyson (1933 Victoria, Brittiläinen Kolumbia – 29. joulukuuta 2022[1]) oli kanadalainen folk- ja countrylaulaja ja -lauluntekijä, joka tunnetaan parhaiten 1960-luvun alussa kirjoittamastaan, lukemattomia cover-versioita saaneesta kappaleestaan ”Four Strong Winds”.[2]
Tysonin musiikillisia esikuvia olivat countrylaulajat Bob Nolan ja Roy Acuff. Tyson esiintyi folklaulajana Vancouverissa jo 1950-luvun lopulla ja muutti sitten New Yorkiin, jossa hän esiintyi Greenwich Villagen folk-klubeilla yhdessä silloisen vaimonsa Sylvia Frickerin kanssa duona nimeltä Ian & Sylvia. Vuonna 1961 kirjoitettu ”Four Strong Winds” ja duon samanniminen albumi nousivat vuonna 1963 myyntilistoille, ja duo pääsi esittämään hittiään moniin televisio-ohjelmiin.[2]
1970-luvun keskivaiheilla Ian Tyson ja Sylvia Fricker erosivat. Tyson alkoi kasvattaa hevosia Albertan provinssissa sijaitsevalla maatilallaan, mutta myös levytti edelleen, tuloksena muun muassa myyntimäärällään platinalevyn ansainnut Cowboyography (1987). Hän on saanut Juno-palkinnon vuoden parhaana miespuolisena countrylaulajana sekä monia muita kanadalaisia musiikkipalkintoja. Vuonna 2003 hänet otettiin mukaan Canadian Songwriters Hall of Fameen. Vuonna 2005 Kanadan yleisradioyhtiö CBC järjesti yleisöäänestyksen, jossa ”Four Strong Winds” äänestettiin kaikkien aikojen parhaaksi kanadalaislauluksi.[2]
Albumeja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1973: Ol' Eon
- 1978: One Jump Ahead of the Devil
- 1983: Old Corrals and Sagebrush
- 1984: Ian Tyson
- 1987: Cowboyography (sai platinalevyn)
- 1989: I Outgrew the Wagon (sai kultalevyn)
- 1991: And Stood There Amazed
- 1994: Eighteen Inches of Rain
- 1996: All the Good ’Uns (sai kultalevyn)
- 1999: Lost Herd
- 2002: Live at Longview
- 2005: Songs from the Gravel Road
- 2008: Yellowhead to Yellowstone and Other Love Stories
- 2011: Songs from the Stone House
- 2012: Raven Singer
- 2013: All the Good ’Uns Vol. 2
- 2015: Carnero Vaquero
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Clark, Darin: Canadian music legend, Ian Tyson passes away at age 89 lacombeonline.com. 29.12.2022. Viitattu 1.9.2023.
- ↑ a b c Four Strong Winds Canadian Songwriters Hall of Fame. Viitattu 1.8.2018. (englanniksi)
|