Hypertermofiili

Hypertermofiili on eliö, joka elää ja lisääntyy jatkuvasti huomattavan kuumissa olosuhteissa. Hypertermofilian alarajana pidetään yleensä +60 °C, jolloin tavanomaisten eliöiden proteiinit ovat jo denaturoituneet. Useimmat hypertermofiilit viihtyvät ja lisääntyvät parhaiten yli +80 °C lämpötilassa. Hypertermofiilisyys on eräs ekstremofilian päätyypeistä.

Ensimmäiset hypertermofiiliset eliöt löysi Thomas Dale Brock vuonna 1969 tutkiessaan Yellowstonen kansallispuiston kuumia lähteitä ja havaitsi noin +70 °C lämpötilassa viihtyvän bakteerin, joka sai nimen Thermus aquaticus. Hypertermofiilejä esiintyy kuumissa lähteissä, vulkaanisissa mutalähteissä, fumaroleissa, öljyesiintymissä sekä valtamerten pohjissa hydrotermisten lähteiden ympäristössä. Riittävän syvällä veden paine nostaa veden kiehumispistettä, joten näissä ympäristöissä eliöt saattavat kohdata jopa yli +100 °C lämpötilassa olevaa vettä. Useimmat lajeista ovat kemolitotrofeja, joiden hiilen lähteenä toimii hiilidioksidi ja tarvittava energia tulee epäorgaanisten yhdisteiden hapetusreaktioista, mutta joukossa on myös heterotrofeja. Jotkin lajit käyttävät aineenvaihdunnassaan happea, mutta ne ovat ns. mikroaerofiilejä eli sietävät vain vähäisiä happipitoisuuksia. Suurin osa tunnetuista hypertermofiileistä on arkeoneja, mutta piirre esiintyy myös muutamilla bakteereilla. Hypertermofiilisten eliöiden luokittelu perustuu etenkin 16S rRNA:n sekvensointiin.^[1]

Eräät hydrotermisten lähteiden yhteydessä kasvavat mikrobit eivät selviydy lainkaan alle +90 °C lämpötilassa. Erityisesti nimellä Strain 121 tunnettu viljelmä lisääntyi kaksinkertaiseksi yhdessä vuorokaudessa, kun sitä pidettiin autoklaavissa +121 °C lämpötilassa^[2] ja Methanopyrus kandleri -arkeoni kykenee kasvamaan vielä +122 °C lämpötilassa^[3].