Huntsman

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Huntsman
Huntsman sarjan ensimmäisessä jaksossa.
Huntsman sarjan ensimmäisessä jaksossa.
Luoja(t) Jeff Goode
Näyttelijä(t) Jeff Bennett (englanniksi)
Pasi Ruohonen (suomeksi)
Ensi-
esiintyminen
Vanhanaikaista koulutusta(tammikuu 2005)
Kustantaja Walt Disney Television Animation
Henkilötiedot
Ammatti Hunts-klaanin johtaja
Sukupuoli mies
Ikä 37–39
Asuinpaikka New York, Yhdysvallat
Suhteet
Tutut Jake Long
Rose

Huntsman on kuvitteellinen hahmo yhdysvaltalaisessa animaatiosarjassa Jake Long – amerikkalainen lohikäärme. Hahmo esiintyi ensimmäisen kerran ensimmäisessä jaksossa ”Vanhanaikaista koulutusta” vuonna 2005. Huntsmania ääninäyttelee sarjan englanninkielisessä alkuperäisversiossa Jeff Bennett ja suomeksi Pasi Ruohonen.

Hän on muinaisen heimon Hunts-klaanin johtaja, joka metsästää salaa maagisia olentoja. Tämän myötä hän on Jake Longin yksi pahimmista vihollisista. Huntsman käyttää aseenaan maagista sauvaa.

Huntsman liittyi hunts-klaaniin jo teini-ikäisenä 1980-luvulla, jolloin muinaista heimoa johti kaksi Huntsmestaria.[1] Hän oli tuolloin hyvin innokas nousemaan klaanissaan johtohahmoksi, mutta hennon olemuksensa ja kimeän äänensä vuoksi kukaan ei ottanut tosissaan nuoren Huntsmanin kunnianhimoa. Vuosia myöhemmin hänestä kasvoi vaikutusvaltainen ja pelätty soturi, joka nousi yksin johtamaan hunts-klaania. Huntsman on vuosien ajan jahdannut taikaolentoja, jonka seurauksena lohikäärmeneuvosto on listannut hänet neljänneksi suurimmaksi uhaksi taikaolentojen yhteiskunnassa. Tämän ohella Huntsman on Rosen alias Huntsgirlin holhooja ja kouluttaja. Hän vei vastasyntyneen tytön pois vanhemmilta, tavoitteenaan kouluttaa Rosesta tulevaisuuden johtaja hunts-klaanille.

Yli kymmenen vuoden ajan Huntsman valehteli Roselle tytön oikeiden vanhempien olleen kuolleena. Totuus kuitenkin paljastui sarjan toisella tuotantokaudella, kun Huntsman löysi keinon päästä eroon ainiaaksi taruolennoista. Hän kiristi kapinoivaa Rosea kaappaamaan viimeisen pääkallon amerikkalaiselta lohikäärmeeltä näyttämällä Rosen vanhempien olevan edelleen elossa. Rose joutui huijaamaan Jakea ja onnistui lopulta kaappaamaan hänet Huntsmanin mieliksi. Julma johtaja sai tilaisuutensa koota kaikki Aztecin pääkallot, kunnes tietää enemmän Jakestä ja tehdä toivomuksensa, mutta Rose petti johtajansa kun iski häntä takaapäin. Hän otti pääkallon käsiinsä ja toivoi hunts-klaanien hävitystä, jonka seurauksena kaikki lohikäärmetatuoinnin omaavat klaanilaiset tuhoutuivat Huntsmanin tavoin.

Suurimmaksi osaksi sarjaa Huntsmanin kasvoja ei näytetty. Ensimmäisen kauden aikana hänet esitettiin varjomaisena hahmona, jolla oli punaiset hehkuvat silmät, jotka näkyivät maskin sisällä. Sarjan saadessa merkittäviä muutoksia toisella tuotantokaudella erityisesti piirrostyylissä, jonka myötä myös Huntsmanin olemusta muokattiin enemmän ihmismäiseksi. Samalla hänen maskinsa muuttui selkeämmäksi, josta erottuivat Huntsmanin ihmissilmät.

Ensimmäisen kauden jaksossa "4. näytös, 15. kohtaus" Huntsmanin kalju takaraivo näkyy hetkellisesti, kun mekaaniset kädet laskevat hänen maskinsa päähän. Huntsmanin kasvot lopulta näkyvät sarjan toisella tuotantokaudella jaksossa "Homecoming", jossa Jake tuhoaa hänen maskinsa tönäistessään Huntsmanin läpi hissin oven. Hän paljastuu olevansa kalju kuten aikaisemmin esitettiin ja muuten normaalinnäköinen ihminen, jolla on suuri syntymämerkki kokonaisesta lohikäärmeestä, joka pääasiassa peittää lähes kokonaan hänen vasemmanpuolen kasvoista.

  1. Hero Of The Hourglass 12.8.2006. TV.com. Viitattu 26.6.2008. (englanniksi)[vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]