Humanisticum (tiedekuntajärjestö)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Uusi ylioppilastalo, jonka viidennessä kerroksessa sijaitsee Humanisticumin hallinnoima Humanistiklusteri.

Humanisticum ry on vuonna 1966 perustettu Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan tiedekuntajärjestö. Humanisticum ajaa humanistien etua yliopistolla, ylioppilaskunnassa ja yliopiston ulkopuolella sekä toimii linkkinä tiedekunnan ja ainejärjestöjen välillä. Humanisticumilla on 36 jäsenjärjestöä, joiden opintoaloilla opiskelee yhteensä noin 8 000 opiskelijaa.[1]

Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Humanisticum järjestää humanistiopiskelijoille yhteistä poikkitieteellistä toimintaa ja pyrkii edistää opiskelijoiden etua tiedekunnassa ja sen ulkopuolella. Humanisticum hallinnoi myös Humanistiklusterin tiloja, jotka sijaitsevat Uuden ylioppilastalon viidennessä kerroksessa. Humanisticum järjestää myös Humanistispeksiä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Humanisticum perustettiin vuonna 1966 Helsingin yliopiston silloisen historiallis-kielitieteellisen osaston opiskelijoiden kattojärjestöksi. Virkailijakunta muodostui alkuvuosina vain kahdesta luottamusmiehestä, jotka hoitivat tiloihin liittyviä asioita. Yhdistysmuotoiseksi Humanisticum järjestäytyi 3. helmikuuta 1967. Vuosina 1978–1988 Humanisticumilla oli hyvin vähän toimintaa, mutta opintoasioihin kohdistuva aktiivisuus voimistui 80-luvun loppua kohden, mikä näkyi Humanisticumin uutena elvyttämisenä. Humanisticumin oma lehti Metateesi ilmestyi ensi kertaa vuonna 1989 ja aluksi se oli lähinnä filosofian opiskelijoiden teoreettinen temmellyskenttä. Metateesiä julkaistiin vuoteen 1996 saakka. 1990-luvulla tärkeimmäksi toimintamuodoksi muodostui keväisin järjestetty “Humanismin päivä” illanviettoineen.[2][3][4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Yhdistys – Humanisticum humanisticum.fi. Viitattu 9.3.2024.
  2. Historia – Humanisticum humanisticum.fi. Viitattu 9.3.2024.
  3. [https://www.mv.helsinki.fi/home/ilva/jarjestot.html Humanistisen tiedekunnan ainej�rjest�jen historiaa] www.mv.helsinki.fi. Viitattu 9.3.2024.
  4. Minne mennä tänään | 5. huhtikuuta Humanistien päivää... Helsingin Sanomat. 5.4.1995. Viitattu 9.3.2024.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]