Hugo Dingler

Hugo Albert Emil Hermann Dingler (7. heinäkuuta 1881 München, Saksa – 29. kesäkuuta 1954 München, Länsi-Saksa) oli saksalainen tiedemies ja filosofi. Dingler kannatti arjalaista fysiikkaa ja vastusti Albert Einsteinin suhteellisuusteoriaa.

Elämäkerta

Dingler syntyi vuonna 1881 Münchenissä, Saksassa. Hänen isänsä Hermann Dingler oli Karl Wilhelm von Nägelin assistenssi ja myöhemmin kasvitieteen professori Aschaffenburgissa ja äiti saksalaisen kemistin Emil Erlenmeyerin tytär Maria. Lukio-opintojen loputtua Aschaffenburgissa, Dingler opiskeli matematiikkaa ja fysiikkaa Erlangenissa, Göttingenissä ja Münchenissä. Häntä opetti muun muassa Ferdinand von Lindemann, Felix Klein, Johannes Stark ja Walter Lietzmann.

Dingler väitteli filosofian tohtoriksi vuonna 1906 Aurel Vossin ohjaamana. Dingler ei saanut hakemaansa matematiikan dosentin virkaa, hänelle tosin annettiin toinen virka. Dingler kääntyi myöhemmin matematiikasta tieteenfilosofiaan.

Dingler sai professuurin Darmstadtista, mutta hänet erotettiin kaksi vuotta myöhemmin. Dingler uskoi, että juutalaiset olivat syyllisiä. Todellinen syy kuitenkin oli yliopiston yleinen menojensupistaminen. Dingler liittyi kansallissosialistiseen puolueeseen vuonna 1940 ja sai puolueen kautta itselleen työpaikan. Dinglerin vuonna 1944 julkaistusta teoksesta Lehrbuch der Exakten Naturwissenschaften vain 30 kappaletta säästyi sodan yli.

Teokset

• Beitrage zur Kenntnis der infinitesimalen Deformation einer Flaeche, Amorbach, 1907, väitöstyö.
• Grundlinean einer Kritik und exakten Therie der Wissenschften, 1907.
• Kritische Bemerkungen zu den Grundlagen der Relativitaetstheorie, Physikalische Zeitschrift vol 21, (1920), 668–675.
• Metphysik als Wisenschaft under Primat der Philosophie, München, 1926.
• Philosophie der Logik und Arithmetik, München, 1931.
• Geschichte der Naturphilosophie, Berliini, 1932.
• Die Grundlagen der Geometrie, Stuttgart, 1933.
• Das System, München 1933
• Das Handlen im Sinne des hoechsten Zieles München, 1935
• Vom Tierseele zur Menschenseele, 1941, Leipzig.
• Lehrbuch der Exakten Naturwissenschaften, Berliini, 1944. Paul Lorenzenin uudelleen muokkaama: Aufbau der Fundamentalwissenschaften, München, 1964.
• Grundriss der methodischen Philosophie, Fuessen, 1949
• Ergreifung des Wirklichen, München 1955.