Hovisäveltäjä
Tämän artikkelin johdanto ei ole riittävän hyvä johdatus artikkelin aiheeseen. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin johdantoa. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Johdannon rakenne nurinkurinen |
Hovisäveltäjä eli sopimussäveltäjä on laulun tai esimerkiksi elokuvamusiikin säveltäjä, joka säveltää jollekin tietylle artistille, levy-yhtiölle tai esimerkiksi elokuvatuotantoyhtiölle, siten että toimii säveltäjänä joko yksinoikeudella, sopimussuhteisesti tai muuten pääasiallisena (jatkuvassa yhteistyössä olevana) säveltäjänä.[1]
Nimitys hovisäveltäjä (saks. Hofkomponist, engl. Master of the Queen’s Music) juontaa juurensa ajasta, jolloin säveltäjät olivat hallitsijan tai kirkon palveluksessa. Hallitsijan palveluksessa toiminut säveltäjä kirjoitti musiikkia hallitsijan viihdyttämiseksi ja hovin tilaisuuksiin.[2] Nimitystä käytettiin 1500-luvulta 1900-luvun alkuun. Perinnettä jatkaa myös nimikkosäveltäjän (engl. composer-in-residence) toimi.
Tunnettuja hovisäveltäjiä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- J. S. Bach (Dresden)[3]
- Johann Joseph Fux (Wien)
- Christoph Willibald Gluck (Wien)
- Joseph Haydn (Eisenstadt)
- Michael Haydn (Salzburg)
- G. F. Händel (Lontoo)
- Heinrich Isaac (Pisa, Innsbruck)
- Leopold Koželuh (Salzburg)
- Friedrich Kuhlau (Kööpenhamina)
- Orlando di Lasso (München)
- Jean-Baptiste Lully (Pariisi)
- Marin Marais (Pariisi)
- Leopold Mozart (Salzburg)
- Jean Philippe Rameau (Pariisi)
- Josef Rheinberger (München)
- Antonio Salieri (Wien)
Tunnettuja nimikkosäveltäjiä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kalevi Aho (Lahden kaupunginorkesteri)
- Mikko Heiniö (Turun kaupunginorkesteri)
- Esa-Pekka Salonen (New Yorkin filharmoninen orkesteri 2015–2018)
Tunnettuja sopimussäveltäjiä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Käännös ”contract composer” – Sanakirja suomi–englanti Glosbe. Viitattu 9.12.2021.tarvitaan parempi lähde
- ↑ Meaning of “court composer” in English Dictionary Vdict. Viitattu 9.12.2021.tarvitaan parempi lähde
- ↑ Boyd, Malcolm: Bach, s. 197. ((Bach, 1983.) Suomentanut Kati Hämäläinen) Helsinki: Otava, 1991. ISBN 951-1-09991-4.