Hikikoe
Hikikoe on diagnostinen testi, joka tehdään kystistä fibroosia epäiltäessä. Kystistä fibroosia sairastavan ihmisen hikirauhasissa kloridin takaisin imeytyminen on estynyt. Tästä syystä natriumkloridin erittyminen hikeen on huomattavaa. Hikikokeessa määritetäänkin ihon hien kloridipitoisuus.[1]
Hikikoetta otettaessa hieneritystä edistetään pilokarpiinilla.[1] Hikikoe voidaan tehdä jo kahden ensimmäisen elinvuorokauden jälkeen. Jotkut vauvat eivät kuitenkaan tuota riittävästi hikeä, jotta testi onnistuisi. Tällöin hikikoe toistetaan. Yleensä hikikokeen tekeminen kestää noin tunnin.[2] Alle 40 mmol/l:n natriumkloridipitoisuutta on pidetty normaalina, mutta suurempaa pitoisuutta kuin 60 mmol/l lähes varmasti patologisena.[1] Toisessa luokituksessa kystistä fibroosia pidetään epätodennäköisenä hien natriumkloridipitoisuuden ollessa alle 30 mmol/l, mahdollisena sen ollessa 30–59 mmol/l ja todennäköisenä sen ollessa vähintään 60 mmol/l. Hikikokeen tuloksen jäädessä harmaalle alueelle lisätutkimuksia tarvitaan ja hikikoe yleensä toistetaan.[2] Diagnoosi myös pyritään varmistamaan geeneistä.[1]
Hikikoetta pidetään luotettavimpana tapana kystisen fibroosin toteamiseen, mutta tunnetaan joitain kystistä fibroosia aiheuttavia mutaatioita, joiden yhteydessä voi esiintyä normaali hikikoetulos. Myös väärä posiitivinen tulos on hikikokeessa mahdollinen.[2] Hien natriumkloridipitoisuus voi suurentua paitsi kystisen fibroosin, myös huonon ravitsemustilanteen, kilpirauhasen vajaatoiminnan, hypogammaglobulinemian, lisämunuaisen vajaatoiminnan ja keliakian yhteydessä.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Maija Halme, Merja Kajosaari, Kystinen fibroosi - harvinainen monielinsairaus Duodecim 2006, viitattu 1.7.2023
- ↑ a b c Sweat Test Cystic Fibrosis Foundation, viitattu 1.7.2023