Heteniityn koulu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Heteniityn ala-aste
Rannikkopiirin kansakoulu
Heteniityn Ala-aste - panoramio.jpg
Sijainti Heteniityntie, Keski-Vuosaari, Helsinki
Tyyppi ala-aste
Perustettu 1950
Lakkautettu 31.7.2017

Heteniityn ala-asteen koulu eli Heteniityn koulu oli koulu joka sijaitsi Helsingin Vuosaaressa. Koulun viimeinen rehtori oli Juha Hirvonen. 1. elokuuta 2017 Heteniityn ala-aste ja Vuosaaren peruskoulu yhdistyivät Vuoniityn peruskouluksi.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosaaren ensimmäinen suomenkielinen koulu rakennettiin Sasekan aloitteesta yhtiön lahjoittamalle tontille Sasekan Kallahdessa valmistamista Siporex-harkoista. Koulu valmistui vuonna 1950, ja oli tuolloin Suomen uudenaikaisin koulu.[1] Sen nimi oli Rannikkopiirin kansakoulu, jota kutsuttiin aluksi Sasekan kouluksi. Rakennuksen on suunnitellut Pirkko Wesamaa.

Koulun tiloissa oli monenlaista kulttuuritoimintaa, kuten juhlia ja esityksiä. Koululla toimi myös Vuosaaren sivukirjasto. Koululla alkoi 1950-luvun lopulla työväenopiston ja musiikkiopiston toiminta. 1960-luvun alussa Rannikkopiirin koulu muuttui Vuosaaren kansakouluksi.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lampi, Pertti: Helsingin Vuosaari Nordsjö, s. 54. Gummerus, 2005. ISBN 952-91-9135-9.
  2. 24 Heteniityntien koulurakennus vuosaari.fi. Viitattu 29.5.2019.
Tämä koulutukseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.