Henric Schartau
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Henric Schartau (27. syyskuuta 1757 Malmö – 3. helmikuuta 1825 Lund) oli ruotsalainen pappi ja saarnaaja.
Schartau toimi Lundissa, Lundin tuomiokirkossa lähes 20 vuotta, ja hänen näkemystään leimasi puhdasoppisuuden sävyttämä pietismi. Hänen oppinsa, schartauanismi, pysyi kirkon sisäisenä herätysliikkeenä[1], eikä ollut vapaakirkollinen ilmiö. Hänen saarnojensa perusaineksen muodosti oppi Pyhän Hengen työstä ihmisessä ja oppi armonjärjestyksestä.
Hänen vaikutuksensa oli uskonnollista ja hengellistä. Hänen uskonkäsityksensä perustui vanhaan luterilaiseen hurskauteen, josta hänen julistuksessaan ja opetuksessaan keskeinen armonjärjestysoppi oli kotoisin. Hänen teologiansa keskeisiä ajatuksia olivat sana, kirkon viran, pappisviran arvovaltaisuus ja kutsumususkollisuus. Schartau ja hänen seuraajansa pitäytyivät kirkon yleiseen jumalanpalvelukseen, eivätkä he hyväksyneet minkäänlaisia yksityisiä hartauskokouksia (seuroja).[1]
Schartaun opit saivat kannatusta etenkin Länsi-Ruotsista kotoisin olleiden teologian opiskelijoiden parissa ja heidän kauttaan Schartaun sanoma levisi erityisesti Göteborgin hiippakunnassa. Yhä vieläkin schartaulaisuus sävyttää suurta osaa Länsi-Ruotsia. Monet Ruotsin kirkon johtavista henkilöistä 1900-luvun loppupuoliskolla olivat saaneet vaikutteita Schartaun opista, ja hänen ajatuksensa ovat vaikuttaneet erityisesti Lundin yliopistossa toimineiden ja sieltä papiksi valmistuneiden parissa.[1]
Schartaulaisuus on muovaillut hartauselämää ja jopa mentaliteettia sekä kulttuuria Länsi-Ruotsissa.
Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Neuwo yksinkertaisille Raamatun lukemiseen. Kustantaja tuntematon 1841. 2. painos: Kustantaja tuntematon 1847. 3. painos: K. Meier 1850.
- Ruotsalaisen lasten piijan kääntyminen ja autuallinen kuolema. Suom. Henrik Renqvist, Henrik Renqvist 1851.
- Ensimäisen rukouspäivän saarnoja. Suom. M. J., Holmström 1854.
- Toisen rukouspäivän saarnoja. Suom. M. J., Zilliacus 1862.
- Armon järjestys autuuteen Jeesuksen Pyhän evankeliumin jälkeen neljässä kanssapuheessa opettajan ja sanankuulijan välillä. Uuno Heikkinen 1944.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Martti Ruuth, Henrik Schartaun vaikutuksesta herännäisyyden kehitykseen Suomessa. Kustantaja tuntematon 1936.
- Uuras Saarnivaara, He elivät Jumalan voimassa. Kolmas osa. Ev. lut. Herätysseura, 1975.
| ||||||||||||||
