Henna Aho

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Henna Aho (s. 1977 Raisio) on turkulainen kuvataiteilija, jonka teokset ovat usein suurikokoisia, erilaisia materiaaleja yhdisteleviä abstrakteja maalauksia tai maalausinstallaatioita. Ahon muotokieli on rajua ja ekspressiivistä ja hän sisällyttää toisinaan maalauksiinsa valmisesineitä kuten pensseleitä, henkareita, kauhoja ja harjoja sekä tekstiilejä, kuten naruja, nauhoja, kangassuikaleita ja matonkuteita. Aho kuvaa kiinnostuksen kohteikseen värin, muodon ja materiaalisuuden ohella suomalaisen kansantaiteen, joogan hengitystekniikat sekä uushengellisen mystiikan.[1] Hänen tuotannossaan perinteisen käsityön muodot kietoutuvat nykymaalauksen ilmaisukieleen. Ahon teosten on tulkittu kytkeytyvän muassa kodin piirin ja naisten työn teemoihin. [2] Aho on vuodesta 2013 asti esitellyt teoksiaan ryhmä- ja yksityisnäyttelyissä muun muassa Turussa, Helsingissä, Riihimäellä ja Tampereella. Vuosina 2024-26 Aho toimii Turun Taideyhdistyksen Henry Lönnforsin ateljeestipendiaattina.


Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aho on valmistunut kuvataiteilijaksi Turun Taideakatemian kuvataiteen koulutusohjelmasta vuonna 2002 ja on tehnyt lisäksi taiteen maisterin tutkinnon Taideteollisen korkeakoulun kuvataideopetuksen koulutusohjelmassa, josta hän valmistui vuonna 2006. Aho valmistui vuonna 2022 Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta Kuvataiteen maisteriksi pääaineenaan maalaus. Ahon opinnäytteen kirjallinen osa palkittiin vuonna 2022 Kuvataideakatemian neuvoston palkinnolla.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Henna Ahon kotisivut hennaaho.com.
  2. Sini Moninen: Henna Ahon maalauksissa arki on yltäkylläistä luksusta. Helsingin Sanomat, 8.3.2024.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]