Heinz Berggruen
Heinz Berggruen (5. tammikuuta 1914 Berliini – 23. helmikuuta 2007 Pariisi) oli saksalainen taidekauppias ja keräilijä, joka perusti Berggruenin museon Berliiniin.
Berggruen muutti natsien hallitsemasta Saksasta Yhdysvaltoihin vuonna 1936. Hän opiskeli Berkeleyn yliopistossa ja vuonna 1939 hänestä tuli San Franciscon modernin taiteen museon apulaisjohtaja. Valmistellessaan Diego Riveran näyttelyä museoon hän tutustui Frida Kahloon, jonka kanssa hänellä oli lyhyt romanssi.
Sodan jälkeen Berggruen tutustui Pablo Picassoon Pariisissa. Picasso piti Berggruenista, josta tuli hänen taidevälittäjänsä. Oltuaan 60 vuoden ajan maanpaossa Berggruen palasi Saksaan ja perusti Berliiniin taidemuseon, joka sijaitsee vastapäätä Charlottenburgin linnaa. Hän myi kallisarvoisen taidekokoelmansa nimelliseen hintaan Preussin kulttuuriperintöä vaalivalle säätiölle. Tästä hyvästä Berggruen palkittiin Berliinin kunniakansalaisuudella ja Saksan liittovaltion ansioristillä.[1] Myös Charlottenburgissa sijaitseva aiemmin kenraali Erich Hoepnerin mukaan nimetty lukio nimettiin uudelleen Heinz Berggruenin kunniaksi.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Bundesverdienstkreuz, Großes Verdienstkreuz mit Stern und Schulterband
|