Heinrich von Kleist

Heinrich von Kleist
Heinrich von Kleist, Anton Graff n. 1808
Henkilötiedot
Koko nimi	Bernd Heinrich Wilhelm von Kleist
Syntynyt	18. lokakuuta 1777 Frankfurt an der Oder, Brandenburgin markkreivikunta, Preussin kuningaskunta
Kuollut	21. marraskuuta 1811 (34 vuotta) Wannsee, Berliini
Kansalaisuus	saksalainen
Ammatti	näytelmäkirjailija, kirjailija, runoilija, tiedottaja, journalisti
Kirjailija
Äidinkieli	saksa
Tuotannon kieli	saksa
Aikakausi	1700-1800 -luku
Tyylilajit	draama, komedia, tragedia, lyriikka,
Aiheet	järjen ja tunteen ristiriita,
Kirjallinen suuntaus	romantiikka
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Kleistin sukuvaakuna

Bernd Heinrich Wilhelm von Kleist (18. lokakuuta 1777 Frankfurt an der Oder, Brandenburgin markkreivikunta, Preussin kuningaskunta – 21. marraskuuta 1811 Stolper Loch kanava, Kleiner Wannsee, lähellä Berliiniä) oli saksalainen näytelmä- ja romaanikirjailija sekä runoilija.

Hänen tuotantonsa kuului romantiikan kirjallisuuteen 1800-luvun suurimpien joukossa. Ranskan ja Saksan realististen, ekspressionististen, nationalististen ja eksistentialististen liikkeiden runoilijat näkivät prototyyppinsä Kleistissä, runoilijassa, jonka demoninen nerous oli ennakoinut nykyaikaisen elämän ja kirjallisuuden ongelmat.

Elämä

Kleist oli preussilainen aatelinen upseeri, mutta tunsi voimakasta mieltymystä filosofiaan, matematiikkaan sekä luonnontieteisiin, joita hän alkoi opiskella erottuaan armeijasta "seitsemän arvokkaan vuoden menetyksen" jälkeen. Kleist oli mieleltään helposti synkkyyteen vajoava. Hänen mieliajatuksensa oli Immanuel Kantin filosofiasta ”tieto on turhaa ja toiveet turhia”. Immanuel Kantin filosofian lukeminen tuhosi hänen uskonsa tiedon arvoon. Järjen hylänneenä hän päätti luottaa tunteisiin. Niiden välinen ratkaisematon ristiriita on hänen työnsä ytimessä.

Ranskassa hän yritti pestautua Napoleonin armeijaan, mutta hänen palautettiin takaisin Saksaan liian sekavassa mielentilassa. Saksassa Kleist avusti äärikonservatiivista lehdistöä, mutta ei löytänyt politiikasta kutsumusta. Pettyneenä hän vetäytyi yhä enemmän omiin oloihinsa.

Keskeytettyään opintonsa Kleist muutti ensin Pariisiin ja sitten Sveitsiin. Siellä hän kirjoitti ensimmäisen teoksensa, tragedian Die Familie Schroffenstein (1803; ”Schroffensteinin perhe”), joka kuvaa patologisia tiloja armottoman selkeästi. Tämän erehdysdraaman taustalla on Kleistin toistuva teema, ihmisen havaintokyvyn erehtyväisyys ja ihmisälyn kyvyttömyys yksinään käsittää totuutta. Samaan aikaan hän työskenteli myös näytelmän Robert Guiskard parissa, kunnianhimoisessa teoksessa, jossa hän yritti yhdistää antiikin Sofokleen tragedian ja shakespearelaisen henkilödraaman, mutta se jäi vain katkelmaksi. Hän lähti uudelle matkalle ja Pariisissa epätoivon vallassa poltti Guiskardin käsikirjoituksensa, vaikka kirjoitti sen myöhemmin osittain uudelleen ja yritti liittyä vapaaehtoisena Ranskan armeijaan. Kun hänet oli karkotettu Ranskasta hän matkusti Itä-Preussiin ja haki virkaa Königsbergissä. Hän erosi koulutuksen aikana ja lähti Dresdeniin, jossa hän toivoi voivansa jatkaa kirjoittamista, mutta ranskalaiset pidättivät hänet ja vangitsivat hänet kuudeksi kuukaudeksi vakoojana.

Kleist oli toimittanut kuusi kuukautta Berliner Abendblätter -päivälehteä, ja kun sanomalehti lakkasi ilmestymästä ja hän menetti elantonsa. Elämäänsä pettyneenä ja aikalaistensa, erityisesti Goethen antaman tunnustuksen puutteesta katkerana Kleist tutustui parantumattomasti sairaaseen Henriette Vogeliin, joka pyysi tätä tappamaan hänet. Tämä antoi Kleistille viimeisen sysäyksen päättää elämänsä. Kleist ampui ensin naisen ja sitten itsensä Wannseen rannalla lähellä Berliiniä 21. marraskuuta 1811.

Tuotanto ja vastaanotto

Kirjailijana Kleist liittyi romantiikan kirjallisuuteen, mutta hän pysytteli syrjässä ajan kirjallisista piireistä. Hän yritti myös saada näytelmiään esitettyä Weimarin klassismin hallinnoimassa Weimarin hoviteatterissa, mutta Johann Wolfgang von Goethe piti hänen töitään moraalisesti arveluttavina. Aikanaan hän ei ollut kuuluisa kirjailija, mutta ekspressionistit löysivät Kleistin teokset sata vuotta myöhemmin. Myös ranskalaiset jälkistrukturalistit Gilles Deleuze ja Félix Guattari ovat analysoineet Kleistin näytelmiä teoksissaan.

Kleistin teoksia ovat muun muassa Rikottu ruukku (Der zerbrochene Krug). Rikottu ruukku -komedia osallistui kilpailuun, jossa kilpailijoiden piti kirjoittaa näytelmä Philibert Louis Debucourtin maalaukseen La cruche cassée pohjautuvasta kuparipiirroksesta. Rikottua ruukkua esitetään yhä usein Saksassa. Tunnettu ja edelleen esitetty on myös Homburgin prinssi Friedrich (Prinz Friedrich von Homburg, 1809–1810).

Dresdenissä vuosina 1807–1809 hänestä tuli jäsen suuressa kirjailijoiden, taidemaalarien ja mesenaattien piirissä ja yhdessä poliittisen filosofi Adam Müllerin kanssa julkaisi aikakauslehteä Phöbus, joka ilmestyi vain muutaman kuukauden. Vankilassa ollessaan hänen Molièren Amfitrionin sovituksensa (julkaistu 1807) herätti jonkin verran huomiota, ja vuonna 1808 hän julkaisi Penthesilian, traaginen draama amatsonien kuningattaren intohimoisesta rakkaudesta Akhilleukseen. Vaikka näytelmä ei saanut juurikaan kiitosta, sen katsotaan nykyään sisältävän Kleistin voimakkainta runoutta, jonka juonen synkkyys ja tunteiden intensiteetti ovat tehneet hänen asemastaan ​​ainutlaatuisen saksalaisten runoilijoiden joukossa.

Maaliskuussa 1808 Kleistin yksinäytöksinen runokomedia Der zerbrochene Krug, jonka Johann Wolfgang von Goethe tuotti Weimarissa hoviteatterissa epäonnistuneesti näytelmäksi Rikottu ruukku. Näytelmä käyttää elävästi kuvattuja maalaismaisia ​​hahmoja, taitavaa dialogia, maanläheistä huumoria ja hienovaraista realismia kuvaillessaan ihmisen tunteiden erehtyväisyyttä ja ihmisen oikeudenmukaisuuteen liittyviä puutteita. Se on yksi saksalaisen dramaattisen komedian mestariteoksista. Vuoden 1808 lopulla Napoleonia vastaan ​​​​uhanneen kapinan innoittamana Kleist kirjoitti raakoja sotarunoelmia ja poliittisen ja isänmaallisen tragedia Die Hermannsschlachtin (1821), ja vuonna 1809 hän yritti perustaa poliittisen aikakauslehden, joka kutsuisi koko Saksan aseisiin. Vuosina 1810–1811 hänen keskiajalla Svaabissa tapahtuvaa draamaansa Das Käthchen von Heilbronn (1810) esitettiin Itävallassa Wienissä ja Grazissa sekä Saksassa Bambergissa. Berliinin näyttämömaailma pysyi kuitenkin häneltä suljettuna.

Kleist kirjoitti myös kahdeksan mestarillista novellia, jotka on koottu julkaisuu Erzählungen (1810–1811), josta "Das Erdbeben in Chili" ("Maanjäristys Chilessä"), "Michael Kohlhaas ” ja ”Die Marquise von O..." ovat tulleet tunnetuiksi väkivallan ja mysteerin kertomuksina. Niille kaikille on ominaista poikkeuksellinen taloudellisuus, voima ja eloisuus sekä traaginen aihe, jossa ihmiset ajautuvat kestävyytensä äärirajoille muiden ihmisten tai luonnon väkivallan vuoksi. Kleistin viimeinen draama Prinz Friedrich von Homburg (julkaistu Ludwig Tieckin kuolemansa jälkeen vuonna 1821) on loistava psykologinen draama. Näytelmän ongelmallinen sankari on Kleistin hienoin hahmo, joka heijastaa Kleistin omia ristiriitoja sankaruuden ja pelkuruuden, unelmoinnin ja toiminnan välillä.

Suomennettuja teoksia

• Homburgin prinssi Friedrich. (Prinz Friedrich von Homburg oder die Schlacht bei Fehrbellin, 1809–1810). Suomentanut ja johdannolla varustanut Lauri Viljanen.) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1934.
• Rikottu ruukku. Huvinäytelmä. (Der Zerbrochne Krug, 1811.) Suomentanut J. Siljo.) Hämeenlinna: Karisto, 1916.
• Mikael Kohlhaas ja muita kertomuksia. (Michael Kohlhaas, 1811.) Suomentanut Elvi Sinervo. Elävä maailmankirjallisuus 14) Helsinki: Tammi, 1962.
• Locarnon kerjäläiseukko: ja muita kertomuksia. (Suomennos ja esipuhe: Marja Wich) Turku: Faros, 2011. ISBN 978-952-5710-18-2
• ”Nukketeatterista”. (Über das Marionettentheater, 1810.) Suomentanut Maria Wich. Niin & Näin (68) 1/2011, s. 45–48.

Kirjallisuutta

• Blamberger, Günter: Heinrich von Kleist. Biographie. Frankfurt am Main: S. Fischer Verlag, 2011. ISBN 978-3-10-007111-8 (saksaksi)
• Man, Paul de: Esteettisen formalisointi: Kleistin ”Marionettiteatterista”. Suomentanut Vesa Pynttäri. Nuori Voima 5–6/2003.
• Das Erhabene bei Kleist. In: Dirk de Pol: Epochensplitterbruch. Pandavia, Berlin 2021, S. 24-52. ISBN 978-3-7531-5486-2
• Schulz, Gerhard: Kleist. Eine Biographie. München: C. H. Beck, 2011. ISBN 978-3-406-61596-2 (saksaksi)

Aiheesta muualla

• Tatu Vaaskivi : Heinrich von Kleist ja hänen joutsenlaulunsa, Helsingin Sanomat, 14.11.1935, nro 308, s. 4, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot