Heino Ponkala

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Heino Vilho Ponkala (3. huhtikuuta 1895 Alatornio14. syyskuuta 1941) oli suomalainen jääkärikapteeni. Hän oli sotilaskoulutuksensa ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa saanut jääkäri. Hän sai tulikasteensa Saksan itärintamalla Misse-joella vuonna 1916. Myöhemmin hän osallistui Suomen sisällissotaan Valkoisen armeijan jääkärijoukoissa. Vielä ikämiehenä hän osallistui talvi- ja jatkosotaan konekiväärikomppanian päällikkönä ja kaatui lopulta jatkosodassa Vermajoella käydyissä taisteluissa.[1][2]

Perhe ja koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ponkalan vanhemmat olivat maanviljelijä Pekka Arvid Ponkala ja Eeva Briitta Kunnari. Hänet vihittiin avioliittoon ensimmäisen kerran vuonna 1919 Alma Piessan kanssa, joka kuoli vuonna 1925. Toistamiseen hän avioitui vuonna 1928 Saima Pälven kanssa. Hän kävi kansakoulun. Hän kävi suojeluskuntaupseerikurssin Suojeluskuntain päällystökoulussa vuonna 1922 ja Reserviupseerikoulun vuonna 1928.[1][2]

Jääkärikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jääkäripataljoonan 2. komppania.

Ponkala työskenteli maanviljelijänä Alatorniolla ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 28. syyskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella.[1][2]

Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ponkala astui Suomen armeijan palvelukseen varavääpeliksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan 2. Jääkärirykmentin 4. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Kalevankankaalla, jossa haavoittui pahasti 28. maaliskuuta 1918.[1][2]

Suomen sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisällissodassa saamistaan haavoista parannuttuaan Ponkala astui palvelukseen ja määrättiin Suomen valkoisen kaartin 1. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 7. syyskuuta 1918 alkaen Kuopion jalkaväkirykmentti 4:n 5. komppaniaan. Hän erosi armeijan palveluksesta 11. helmikuuta 1919 ja astui Rajavartioston palveluksee, jossa hänet sijoitettiin Tornion rajavartiopataljoonaan, jossa hän palveli 1. elokuuta 1919 saakka. Rajavartiostosta hän siirtyi Suojeluskuntajärjestöön, missä hänet sijoitettiin paikallispäälliköksi Tornion suojeluskuntaan, jossa hän palveli 31. tammikuuta 1924 saakka. Helmikuun alusta hänet maarättiin Pohjolan suojeluskuntapiirin VII alueen päälliköksi.[1][2]

Talvi- ja jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ponkala osallistui talvisotaan komppanianpäällikkönä Jalkaväkirykmentti 27:n konekiväärikomppaniassa ja osallistui taisteluihin Suomussalmella, Raattella ja Kuhmossa. Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin komppanianpäälliköksi Jalkaväkirykmentti 54:n konekiväärikomppaniaan ja osallistui taisteluihin Tuutijärvellä, Polkuvaarassa, Sulatevaaralla, Alakurtissa ja Vermajoella, jossa hän kaatui taistelussa. Hänet on haudattu Tornioon.[2]


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. a b c d e f Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975