Heinätavi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Heinätavi
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Suomessa:

Vaarantunut [2]

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Sorsalinnut Anseriformes
Heimo: Sorsat Anatidae
Suku: Lapasorsat Spatula
Laji: querquedula
Kaksiosainen nimi

Spatula querquedula
(Linnaeus, 1758)

Synonyymit

Anas querquedula

  lisääntymisalue   talvehtimisalue
  lisääntymisalue
  talvehtimisalue
Katso myös

  Heinätavi Wikispeciesissä
  Heinätavi Commonsissa

Spatula querquedula

Heinätavi (Spatula querquedula) on sorsien heimoon kuuluva lintulaji.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinätavi on 37–41 cm pitkä ja sen siipiväli on 53–59 cm. Juhlapukuisella koiraalla on ruskea pää ja silmän edestä pitkälle niskaan kulkeva valkoinen juova. Rinta on ruskea ja muodostaa selvän rajan valkoisen vatsan kanssa. Siivet ovat päältä vaaleanharmaat ja niissä on kaksi leveää valkeaa juovaa. Naaras on ruskeankirjava. Sillä on vaalea silmäkulmanjuova sekä vaalea täplä nokan tyvellä. Lisäksi kurkku on beigenvalkea.[3]

Koiraan soidinääni on nariseva "krrrr", hieman kuin kamman pärisyttäminen. Naaran ääni on hiljainen, nenäsointinen, lyhyt kaakatus, joka on melko tavimainen.[3]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinätavia tavataan pesivänä suuressa osassa Eurooppaa sekä Aasian keski- ja itäosissa Tyynenmeren rannikolle saakka. Talvehtimisalueet sijaitsevat Afrikassa sekä Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa. Heinätavin kokonaiskannaksi arvioidaan 2,6–2,8 miljoonaa yksilöä.[1]

Suomessa heinätavin levinneisyys painottuu Etelä- ja Keski-Suomeen. Suomen pesimäkannaksi arvioitiin vuonna 2010 1 000–2 000 paria, mutta kannan koko voi vaihdella suuresti eri vuosien välillä. Vuoden 2010 uhanlaisuusarvioinnissa heinätavi luokiteltiin Suomessa vaarantuneeksi, kun se aiemmin oli luokiteltu elinvoimaiseksi. Heinätavi on Suomessa taantuva laji. Taantumisen syyksi epäillään muun muassa elinympäristöjen muutosta sekä metsästystä Suomen ulkopuolella.[4] Lajin elinvoimaisuuden vaarantumisesta johtuen heinätavi on rauhoitettu Suomessa Ahvenanmaan alueella.[5] Maailmanlaajuisesti heinätavi on kuitenkin luokiteltu elinvoimaiseksi.[1]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinätavi on pesimäympäristönsä suhteen vaatelias. Se elää rehevillä järvillä ja runsaskasvustoisimmilla merenlahdilla.[4]

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinätavi rakentaa pesänsä ruoikkoon tai sarojen, kortteiden ja muun kasvillisuuden kätköön. Naaras munii touko-kesäkuussa 8–10 kellertävää munaa ja hautoo niitä noin 22 vuorokautta.[6] Heinätavin poikaset oppivat lentämään 5–7 viikon ikäisinä. Poikaset ovat monien muiden sorsalintujen tapaan pesäpakoisia, eli ne etsivät jo varhain itse oman ravintonsa, vaikka kulkevatkin poikueena naaraan seurassa.

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinätavi käyttää ravinnokseen veden pikkueläimiä ja vesikasvien siemeniä.[6] Suomessa rehevillä vesillä tehdyn tutkimuksen mukaan heinätavit söivät 99-prosenttisesti eläinravintoa: kotiloita, surviaissääskien toukkia, vesisiiroja ja vesimittareita.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c BirdLife International: Spatula querquedula IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 3.6.2014. (englanniksi)
  2. Esko Hyvärinen, Aino Juslén, Eija Kemppainen, Annika Uddström & Ulla-Maija Liukko (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja 2019, s. 569. Helsinki: Ympäristöministeriö - Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4973-3. Teoksen verkkoversio (viitattu 23.7.2021).
  3. a b Svensson, Lars: Lintuopas - Euroopan ja Välimeren alueen linnut, s. 28. Otava, 2010. ISBN 978-951-1-21351-2.
  4. a b Lintuatlas atlas3.lintuatlas.fi. Viitattu 3.7.2013.
  5. http://www.luontoportti.com/suomi/fi/linnut/heinatavi
  6. a b Laine, Lasse J.: Suomalainen Lintuopas, s. 57. WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-26894-0.
  7. Veli-Matti Väänänen & Petri Nummi: Sorsasapuskan salat - ravintotutkimukset apuna kosteikoiden kunnostuksessa 2004. Metsästäjä. Arkistoitu 13.10.2013. Viitattu 12.10.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]