Hawayo Takata

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Hawayo Hiromi Takata (jap. 高田ハワヨ; 24. joulukuuta 190011. joulukuuta 1980) oli havaijinjapanilainen, joka vaikutti reiki-uskomushoidon leviämiseen länsimaihin.

Takata syntyi Kauailla japanilaiseen perheeseen ja työskenteli jo nuorena. Jäätyään leskeksi vuonna 1930 hän joutui taas työskentelemään paljon elättääkseen itsensä ja kaksi lastaan. Kun hänen siskonsa kuoli, hän lähti Japaniin välittämään viestiä sinne palanneille vanhemmilleen. Samalla Takata etsi apua omiin vakaviin terveysongelmiinsa, joista hän oli jo Havaijilla kärsinyt.

Japanissa Takata tutustui reikiin, jonka hän koki parantaneen terveysongelmansa. Hän oli vakuuttunut hoidon tuloksista, ja päätti itse opiskella reikiä. Takata sai opetusta Chujiro Hayashilta. Vuonna 1938 hänestä tuli kolmastoista ja viimeinen Hayashin kouluttama ns. reikimestari. Vuonna 1937 Havaijille palannut Takata sai Hayashilta apua reikin markkinoimisessa alueella.

Vuodesta 1970 alkaen Takata koulutti 22 reikimestaria. Hän harjoitti reikiä vuosikymmenten ajan ja sai asiakkaita eri puolilta maailmaa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]