Harmaakirjovahakas

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Harmaakirjovahakas
Hygrophorus olivaceoalbus - Lindsey.jpg
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Sienet Fungi
Kaari: Kantasienet Basidiomycota
Alakaari: Avokantaiset Agaricomycotina
Luokka: Varsinaiset avokantaiset Agaricomycetes
Alaluokka: Agaricomycetidae
Lahko: Helttasienet Agaricales
Heimo: Vahakkaat Hygrophoraceae
Suku: Metsävahakkaat Hygrophorus
Laji: olivaceoalbus
Kaksiosainen nimi
Hygrophorus olivaceoalbus
Fr. [1]
Katso myös
 Commons-logo.svg Harmaakirjovahakas Commonsissa

Harmaakirjovahakas (Hygrophorus olivaceoalbus) on levinneisyysalueensa yleisimpiä korpimetsien sienilajeja. Sienen itiöemä on suhteellisen selvästi erottuva muista lajeista. Läheisimpiä kotimaisia lajeja ovat tammivyöhykkeen ruskokirjovahakas ja pohjoiseen painottuva kupukirjovahakas.[2]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harmaakirjovahakas ei juuri ilmaannu ryhmissä vaan yksitellen, ja koska se on kooltaan vaatimaton, sitä suhteellisen vähän kerätään ruokasieneksi. Lakki on noin 3-5 cm leveä, epäselvän säteinen tai viiruinen. Keskeltä reunoja keskuskohounema on tummempi ja värikkäämpi. Harmaanvihreän lakin lisäksi sienellä on oiva tuntomerkki jalka, jonka mutkaisuus, onttous ja yläosan värittömyys ovat silmiinpistäviä. Heltat valkoiset ja harvassa, lyhytjohteiset, kuten muillakin vahakkailla on tällä lajilla paksut huomattavan heltat. Johtuu sientä ympäröivästä vaatimattomasta limatupesta, että sienen kasvaessa ja limatupen rikkoontuessa erottuu jalan yläosa aivan valkeana, sekä kuivana. Muu osa lakin värisenä, mutta hyvin omintakeisesti vihreänharmaankirjavana.[2][3]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleinen koko maassa, Lapissa harvinainen.[3]

Kasvupaikka ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kasvaa korvissa, karujen kankaiden kalliojäkälissä, tuoreissa kangasmetsäkuusikoissa kuusen juurisieni, ja sattaa olla männynkin. [3]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harmaakirjovahakas on syötävä sieni.[3] Sitä ei ole luettu kauppasieniin, mutta sen maku on oivallinen, mieto. Se kelpaa useimpiin sieniruokiin sellaisenaan paistettuna tai omassa liemessä kypsennettynä. Kokonsa vuoksi pelkästään tästä sienestä saadaan harvoin ateriaa, mutta on helppo yhdistää se muihin ruokasieniin.[2]

Kuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Korhonen, Mauri: Uusi sienikirja, s. 141. Helsinki: Otava, 1991. ISBN 951-1-09106-9.
  • Salo–Niemelä–Salo: ”Vahakkaat”, Suomen sieniopas, s. 124. Helsinki: Kasvimuseo, WSOY, 2006. ISBN 951-0-30359-3.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Taksonomian lähde: Index Fungorum Viitattu 21.11.2017.
  2. a b c Salo–Niemelä–Salo: ”Vahakkaat”, Suomen sieniopas, s. 124. Helsinki: Kasvimuseo, WSOY, 2006. ISBN 951-0-30359-3.
  3. a b c d Korhonen, Mauri: Uusi sienikirja, s. 141. Helsinki: Otava, 1991. ISBN 951-1-09106-9.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]