Haploryhmä J2 (Y-DNA)


Haploryhmä J2 (Y-DNA) (J2-M172) on ihmisen perimän isälinjan haplotyyppi, jota esiintyy paljon pohjoisessa Lähi-idässä ja lähialueilla. Haploryhmä J2 polveutui haploryhmästä J (J-M304) noin 28 000 eaa. jossakin Turkin tienoilla. Miehen, joka on tämän sukulinjan uusin yhteinen esi-isä, arvioidaan syntyneen noin 26 000 eaa. jossakin Syyrian tienoilla.
Nykyään tyyppi on yleisin tšetšeeneillä ja inguušeilla. Tyyppi jakautuu kahteen isoon alatyyppiin, J2a ja J2b. Historiassa tyyppi liitetään paimentolaisuuteen, kuparin käsittelyyn, merenkulkuun ja härkäjumalan palvontaan.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]J2 lähti levittäytymään Kaukasuksen seudulta itään ja länteen. Tyyppi J2 on liitetty varhaiseen vuohen ja lampaan kesytykseen. Myöhempi J2:n leviämisaalto kuuluu kuparin käsittelyä taitavan kansan leviämiseen. J2:n ihmiset palvoivat härkää. Tähän liittyi härkähyppely, joka oli myöhemmän härkätaistelun edeltäjä. vanhimmat todisteet tästä on löydetty Çatal Hüyükistä ja Alacahöyükistä.
J2:lla katsotaan olevan merkittävä osuus seuraavissa kulttuureissa: hattilaiset, hurrilaiset, etruskit, minolaiset, kreikkalaiset, karthagolaiset ja israelilaiset. Monet keskisen pronssikauden- ja varhaisen rautakauden merenkulkijakulttuurit kuuluivat J2-ryhmään.
Tyyppi levisi idässä Pakistaniin asti tuoden sinne varhaisen viljelyn ja karjanhoidon, ehkä tyypin L kanssa[1].
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Haploryhmä J (Y-DNA)
- Haploryhmä J1 (Y-DNA)
- Haploryhmä I (Y-DNA)
- Haploryhmä A (Y-DNA)
- Haploryhmä A-L1087 (Y-DNA)
- Haploryhmä A-V148 (Y-DNA)
- Haploryhmä A-M31 (Y-DNA)
- Haploryhmä A-L419 (Y-DNA)
- Haploryhmä B (Y-DNA)
- Haploryhmä C (Y-DNA)
- Haploryhmä D (Y-DNA)
- Haploryhmä E (Y-DNA)
- Haploryhmä F-F15527 (Y-DNA)
- Haploryhmä G (Y-DNA)
- Haploryhmä H (Y-DNA)
- Haploryhmä L (Y-DNA)
- Haploryhmä M (Y-DNA)
- Haploryhmä N (Y-DNA)
- Haploryhmä O (Y-DNA)
- Haploryhmä P-FTC1 (Y-DNA)
- Haploryhmä P-FT292000 (Y-DNA)
- Haploryhmä P-F20149 (Y-DNA)
- Haploryhmä P-FT344715 (Y-DNA)
- Haploryhmä P-FT344716 (Y-DNA)
- Haploryhmä Q (Y-DNA)
- Haploryhmä R (Y-DNA)
- Haploryhmä S (Y-DNA)
- Haploryhmä T (Y-DNA)