Hans-Peter Martin

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Hans-Peter Martin (s. 11. elokuuta 1957) on itävaltalainen toimittaja ja Euroopan parlamentin jäsen vuodesta 1999.

Martin opiskeli valtiotieteitä Wienin yliopistossa ja väitteli tohtoriksi vuonna 1984. Hän on työskennellyt saksalaiselle aikakauslehdelle, Der Spiegelille. Hän on myös kirjoittanut useita kirjoja.

Menestynein kirjoista on Martinin ja saksalaisen Harald Schumannin kirjoittama Globalisaatioloukku (Die Globalisierungsfalle. Der Angriff auf Demokratie und Wohlstand, 1996), joka on käännetty 27 kielelle. Kirjan pääargumenttina on, että tulevaisuudessa ihmiskunnasta vain viidennestä tarvitaan mielekkäiden ja hyvin palkattujen töiden tekemiseen, ja loput pidetään rauhallisina tissiviihteellä.[1][2]

Vuoden 1999 europarlamenttivaaleissa Martin oli Itävallan sosiaalidemokraattisen puolueen (SPÖ) ehdokas. Hän joutui kuitenkin riitoihin ryhmänsä kanssa ja välirikkoon puolueen kanssa.[3]

Vuonna 2004 Martin syytti parlamentin jäseniä epärehellisyydestä ja esitti 31. maaliskuuta Strasbourgissa listan 57 saksalaisesta edustajasta, jotka olivat nostaneet palkkioita osallistumisestaan, vaikka eivät olleet olleet paikalla. Myöhemmin hän esitti listan 7200 tapauksesta, jossa edustaja oli ollut paikalla vain ilmoittautumisen ajan ja poistunut sitten[4].

Martin perusti samana vuonna oman vaalilistansa Liste Dr. Hans-Peter Martin – Für echte Kontrolle in Brüssel ja sai vuoden 2004 vaaleissa yllättäen 14 % äänistä, enemmän kuin Vihreät tai Vapauspuolue, ja kaksi paikkaa europarlamenttiin.[5] Toinen Martinin ohella valittu oli Karin Resetarits, joka kuitenkin riitautui Martinin kanssa ja liittyi 2005 liberaalien ryhmään europarlamentissa.[3]

Hän oli mukana myös Itävallan parlamenttivaaleissa 2006 omalla listallaan Liste Dr. Martin – Für Demokratie, Kontrolle, Gerechtigkeit, joka jäi ilman paikkoja saatuaan 2,8 % äänistä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hannula, Mika: Uudessa maailmanjärjestyksessä piilee globalisaation loukku. Helsingin Sanomat, 13.8.1998. Artikkelin verkkoversio Viitattu 23.2.2011.
  2. Patomäki, Heikki: Yhden viidesosan yhteiskunta. Helsingin Sanomat, 5.8.1997. Artikkelin verkkoversio Viitattu 23.2.2011.
  3. a b MEP to leave Martin's fraction Austrian Times. 14.7.2010. Viitattu 24.7.2010. (englanniksi)
  4. Finnish MEPs deny charges of receiving unauthorised per diems 1.4.2004. Helsingin Sanomat International Edition. Viitattu 24.7.2010. (englanniksi)
  5. Luther, Kurt Richard: Political Parties of the World in 2004. Austria, s. 4. Keele University, 2004. ISBN 189-948-813-8. Teoksen verkkoversio.