Haitam Aleesami

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Haitam Aleesami IFK Göteborgin pelaajana lokakuussa 2015.

Haitam Aleesami (s. 31. heinäkuuta 1991 Oslo) on norjalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan vasen laitapuolustaja. Hän edustaa Ranskan Ligue 1:ssä pelaavaa Amiensia. Hän on pelannut Norjan maajoukkueessa vuodesta 2015.[1]

Aleesami siirtyi vuonna 2012 Skeidista pääsarjaseura Fredrikstadiin, jossa hän pelasi ensimmäisellä kaudellaan 13 liigaottelua. Kaudet 2013–2014 Fredrikstad pelasi toisella sarjatasolla. Vuoden 2015 alussa Aleesami siirtyi ruotsalaisseura IFK Göteborgiin, jossa hän pelasi 1,5 vuoden aikana 45 pääsarjaottelua ja teki niissä kaksi maalia. Kesällä 2016 hän siirtyi italialaisseura Palermoon, jossa hän pelasi kauden aikana Serie A:ssa 31 maalia ja teki niissä yhden maalin. Kahtena seuraavana kautena Aleesami jatkoi Palermon joukkueessa Serie B:ssä. Kesällä 2019 hän siirtyi Amiensiin.[1]

Aleesami pelasi Norjan maajoukkueessa ensimmäiset maaottelunsa lokakuussa 2015 EM-karsinnassa Maltaa ja Italiaa vastaan. Hän on marraskuun 2019 loppuun mennessä pelannut 28 maaottelua, joista EM-karsintaotteluita on 12 ja MM-karsintaotteluita seitsemän. Maaleja hän ei ole maaotteluissa tehnyt.[1]